Ajankohta

Päivitetty 3.1.2012 12:06, julkaistu 3.1.2012 12:03

Nuorisovaihto on Kokemäen Pohjola-Nordenin keskeisintä toimintaa

Kuva: Timo Simula
Timo SimulaLähetä palautetta toimittajalle
Lars Numelin kertoo, että 56 vuotta jatkunut nuorisovaihto on Kokemäen Pohjola-Nordenin erikoisuus. Se on toiminnan kantava voima.

Ensi viikolla 60-vuotisjuhliaan viettävällä Kokemäen Pohjola-Norden ry:llä on jo 56 vuoden ajan ollut toiminnassaan punainen lanka. Yhdistyksen tärkeintä toimintaa on nuorisovaihto, joka kokoaa kesäisin neljän ystävyyskunnan – Kokemäen, Ruotsin Falköpingin, Tanskan Hobron ja Norjan Lierin – nuoria vaihtotapahtumaan vuorollaan kuhunkin kuntaan.

Kokemäen Pohjola-Nordenilla on vajaat 30 jäsentä, mutta puheenjohtaja Lars Numelin odottaa 60-vuotisjuhlaan isompaa joukkoa. Mukaan on kutsuttu muun muassa kaikki nuorisovaihdossa joskus mukana olleet. Numelin patistaa juhlaan myös kaikkia niitä, jotka ovat kiinnostuneita pohjoismaisesta yhteistyöstä, mutta eivät ole vielä tulleet mukaan yhdistyksen toimintaan.

Kokemäen Pohjola-Nordenin 60-vuotisjuhla Kokemäen lukion ruokalassa keskiviikkona 11. tammikuuta kello 18.30.


AVAINSANAT: Kokemäen Pohjola-Norden

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Aikamatka Satakunnassa alkaa tänään

    AJANKOHTA 16.5. 15:52 110

  2. Kela muuttaa Kokemäen kaupungintalolle

    UUTISET 16.5. 14:04 81

  3. Kevään uudet ylioppilaat julki

    AJANKOHTA 16.5. 14:04 101

  4. Tolkutonta ilkivaltaa Harjavallan tapahtumapuistossa

    UUTISET 15.5. 12:37 2013

  5. Terve, Välkkysen Eetu

    AJANKOHTA 16.5. 08:36 120

  6. Kirjastojen lainamäärät lisääntyivät

    AJANKOHTA 15.5. 16:27 120

  7. Rakentajat tekevät itselleen tilaa

    UUTISET 15.5. 14:37 121

  8. Vinnarin palotarkastukset alkavat kuun lopulla

    AJANKOHTA 15.5. 09:19 150

  9. Kesäravit avataan Kokemäellä

    URHEILU 14.5. 14:28 200

  10. Kokemäenjoelle tavoitellaan tapahtumaviikkoa

    UUTISET 14.5. 15:24 171

  1. Aikamatka Satakunnassa alkaa tänään

    AJANKOHTA 16.5. 15:52 110

  2. Tolkutonta ilkivaltaa Harjavallan tapahtumapuistossa

    UUTISET 15.5. 12:37 2013

  3. Kevään uudet ylioppilaat julki

    AJANKOHTA 16.5. 14:04 101

  4. Kirjastojen lainamäärät lisääntyivät

    AJANKOHTA 15.5. 16:27 121

  5. Sorvanto Kokemäen kaupunginsihteeriksi

    AJANKOHTA 30.4. 14:56 481

  6. Mikä on Kokemäen oikea suunta?

    UUTISET 16.3. 15:45 19321

  7. Karmarockin ohjelma julki

    AJANKOHTA 2.5. 12:54 6014

  8. Terve, Välkkysen Eetu

    AJANKOHTA 16.5. 08:36 1214

  9. Nemoa etsimässä

    LÄHE MENEE! 8.4. 13:19 1591

  10. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  1. Nakkilan Talentti-voittajilta ei lahjakkuutta puutu - Katso video

    AJANKOHTA 11.5. 12:35 344

  2. Onko moposi viritetty? Poliisi valvoo tehostetusti

    UUTISET 11.5. 10:11 333

  3. Kokemäki matkalla kohti savuttomuutta

    UUTISET 5.4. 16:03 12955

  4. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  5. End of the road

    LÄHE MENEE! 28.4. 21:29 885

  6. Pappa-Aatrakoski kaasutti voittoon Kuhmuissa

    URHEILU 29.4. 15:44 753

  7. Kaikenlaista harmia

    LÄHE MENEE! 30.3. 13:06 1974

  8. TTP-Yhtiöiden konkurssi vie työt 14:ltä

    UUTISET 2.5. 14:44 665

  9. Ympäristönhoito huolena Harjavallassa

    UUTISET 9.5. 14:29 403

  10. Nakkilan kunnanhallitukselta pakit Porille – Mitä mieltä sinä olet?

    UUTISET 27.3. 10:15 19315

  1. Kaikenlaista harmia

    LÄHE MENEE! 30.3. 13:06 1974

  2. Pärinää perseessä

    LÄHE MENEE! 12.3. 15:55 2406

  3. Nemoa etsimässä

    LÄHE MENEE! 8.4. 13:19 1591

  4. Lumiukkokisa vauhdissa

    UUTISET 23.2. 16:06 2851

  5. Terve, Balu!

    LÄHE MENEE! 9.3. 07:56 2461

  6. Vihaavatko mopopojat poliisia?

    UUTISET 28.10. 15:11 509106

  7. Huittisissa nähtiin iso susilauma

    UUTISET 7.3. 17:30 25842

  8. Jakin kanssa kakilla

    LÄHE MENEE! 23.3. 08:37 2061

  9. Nakkilan kunnanhallitukselta pakit Porille – Mitä mieltä sinä olet?

    UUTISET 27.3. 10:15 19315

  10. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  1. Matomäki ja Kukonharja kansanlaulukilpailun finaaliin

    AJANKOHTA 23.12. 14:44 19 0 1

  2. Elias Sinivaarasta Pikkutonttu 2011

    AJANKOHTA 19.12. 11:51 102 3 1

  3. Kolme nuorta loukkaantui ulosajossa Kokemäellä

    UUTISET 24.12. 10:56 100 0 1

  4. Kokemäen kivikirkko syntyy piparitaikinasta

    AJANKOHTA 16.12. 16:24 45 1 1

  5. Ensi vuosi on tinasta valettu

    AJANKOHTA 30.12. 15:35 42 5 1

  6. Terve, Mennan Jorma

    AJANKOHTA 21.12. 11:22 27 1 1

  7. Paneliankosken Voiman alueen asiakkailla sähköt, Kokemäellä vielä muutama kymmen ilman

    UUTISET 30.12. 09:30 17 1 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:

Sydän-Satakunta/Jokilaakso: Kilkunkatu 12, 32800 KOKEMÄKI  Vaihde: 010 665 5700 Fax: 010 665 5712   Palaute  |  Mediakortti Sydän-Satakunta  |  Mediakortti Jokilaakso  |  Käyttöehdot