*

Sydän-Satakunta ja Jokilaakso

Ajankohta

Päivitetty 6.7.2012 11:27, julkaistu 6.7.2012 11:27

Mestausta ja museoita

Viime vuodelta tuttuun tapaan Koirakuun katufestivaalin yhteydessä järjestetään ilmainen bussikierros, jolla tutustutaan Kokemäen historiaan.

Tämän vuoden kierros sijoittuu Risten ja Säpilän suuntaan. Kierroksen oppaana toimii sen suunnitellut Tapani Hulttinen.

Ensimmäinen kohde reitillä on Kankaantaustalla sijaitseva Kravi, jolla on Hulttisen sanoin aikamoinen historia.

– Kravi on kaivettu 1800-luvulla tulvasuojelua varten. Tuhansia miehiä käsittäneen ruotuväen kaivaukset jäivät aikoinaan kesken, kun jouduimme Venäjän vallan alle vuonna 1809. Kraviin liittyy tarina, jonka mukaan jouduimme Venäjän vallan alle, koska kaikki rahat menivät tulvasuojeluun eikä pyssyihin enää ollut varaa, Hulttinen nauraa.

Kravilta matka jatkuu Ronkantietä Ristelle, jossa tutustutaan muun muassa vanhaan mestauspaikkaan, jossa on mestattu mies vielä 1800-luvun alussa. Tutustumiskohteita ovat myös vanha meijeri ja juomatehdas.

Risteltä matkataan kohti Säpilää, jossa ensimmäisenä matkan varrella on Raitio.

– Raitio ei ole kylä, vaan nimi on tullut telaraiteesta, jonka avulla laivat on aikoinaan hinattu Säpilänniemen poikki maata pitkin länsirannalta itäiselle puolelle, Hulttinen valaisee historiaa.

Lisäksi Säpilässä tutustutaan Ompelijamuseoon, jonka jälkeen bussi huristelee Pispalle Markku Ryömän tilalle. Ryömä esittelee alueen kivikautista asutusta ja matkalaiset pääsevät tutustumaan hänen kattavaan kotimuseoonsa.

Aivan kaikkea Hulttinen ei viitsi etukäteen paljastaa, mutta mielenkiintoisia tarinoita Kokemäen historiasta on luvassa. Vai tiesittekö jo missä Kokemäellä on Kravin lapioin rakentaneiden miesten taukotupa?

Kokemäen historia -bussikierros lähtee 21. heinäkuuta linja-autoasemalta kello 10.30. Paluu Teljänkadulle kello 12. Vapaa pääsy. Ennakkoilmoittautumiset Tuula Uusi-Sepälle 16. heinäkuuta mennessä 0400-596207.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Tuli tuhosi talon – asukkaat pelastautuivat liekeistä

    UUTISET 26.5. 09:29 00

  2. Kolli tuli kotiin, kun puisto avautui

    UUTISET 25.5. 13:32 47

  3. Risujen poltto työllisti Nakkilassa

    UUTISET 25.5. 13:22 20

  4. Tältä näytti Kanada-malja – katso video

    URHEILU 24.5. 09:57 1210

  5. Kivenmaa: Join pullon punaviiniä

    UUTISET 22.5. 15:46 1513

  6. Satakunnassa haetaan lääkettä nuorten työttömyyteen

    UUTISET 22.5. 15:30 131

  7. Valokuitua maahan keskikesällä

    UUTISET 21.5. 14:40 140

  8. Pelti kolisi Kyttäläntiellä

    UUTISET 21.5. 14:17 150

  9. Katukirkko Huittisissa perjantaina

    AJANKOHTA 21.5. 09:34 170

  10. Kiinnostaako puukatteen tekeminen?

    AJANKOHTA 20.5. 15:59 190

  1. Kolli tuli kotiin, kun puisto avautui

    UUTISET 25.5. 13:32 47

  2. Ei koululaisten lisäkuljetuksille

    UUTISET 28.10. 17:45 13610

  3. Kävelijään törmännyt mopoauto pakeni paikalta

    UUTISET 14.11. 09:57 1734

  4. Homelessness in Kokemäki

    NEWS IN ENGLISH 20.12. 14:41 5216

  5. Alkoholin tarjoilulle loppu Kokemäellä?

    UUTISET 8.3. 16:34 16318

  6. Rattijuopot kärysivät

    AJANKOHTA 16.5. 12:36 182

  7. Kevään uusia ylioppilaita

    AJANKOHTA 17.5. 12:39 1910

  8. Kiinnostaako puukatteen tekeminen?

    AJANKOHTA 20.5. 15:59 1910

  9. Katukirkko Huittisissa perjantaina

    AJANKOHTA 21.5. 09:34 1710

  10. Pelti kolisi Kyttäläntiellä

    UUTISET 21.5. 14:17 1510

  1. Homelessness in Kokemäki

    NEWS IN ENGLISH 20.12. 14:41 5216

  2. Kiinnostaako puukatteen tekeminen?

    AJANKOHTA 20.5. 15:59 196

  3. Katukirkko Huittisissa perjantaina

    AJANKOHTA 21.5. 09:34 176

  4. Kevään uusia ylioppilaita

    AJANKOHTA 17.5. 12:39 1910

  5. Satakunnan Museo kaivaa Eurassa

    AJANKOHTA 16.5. 15:16 212

  6. Simberg vuoden 4H-henkilö

    AJANKOHTA 22.2. 13:40 1442

  7. Tuksu löysi miehen Harjavallasta

    UUTISET 7.12. 16:50 50760

  8. Liikuntahallin rakentaminen edistyy

    AJANKOHTA 4.1. 11:09 134019

  9. Vihaavatko mopopojat poliisia?

    UUTISET 28.10. 15:11 1753108

  10. Pelti kolisi Kyttäläntiellä

    UUTISET 21.5. 14:17 15108

  1. Juhannuspöytään uutta perunaa

    UUTISET 15.6. 17:07 108065

  2. Harjavaltalainen partiopiirin johtoon

    AJANKOHTA 26.4. 14:32 596

  3. Vihaavatko mopopojat poliisia?

    UUTISET 28.10. 15:11 1753108

  4. Homelessness in Kokemäki

    NEWS IN ENGLISH 20.12. 14:41 5216

  5. Liikuntahallin rakentaminen edistyy

    AJANKOHTA 4.1. 11:09 134019

  6. Tuksu löysi miehen Harjavallasta

    UUTISET 7.12. 16:50 50760

  7. Jätteenkuljetus kunnan järjestämäksi?

    UUTISET 26.4. 15:57 481

  8. Mies sai puukosta Kokemäellä

    UUTISET 31.3. 14:21 1023

  9. Alkoholin tarjoilulle loppu Kokemäellä?

    UUTISET 8.3. 16:34 16318

  10. Sataedu kouluttaa filippiiniläisiä sairaanhoitajia

    UUTISET 30.4. 14:29 473

  1. Kolli tuli kotiin, kun puisto avautui

    UUTISET 25.5. 13:32 4 7 74

  2. Tuli tuhosi talon – asukkaat pelastautuivat liekeistä

    UUTISET 26.5. 09:29 0 7 53

  3. Tältä näytti Kanada-malja – katso video

    URHEILU 24.5. 09:57 12 10 33

  4. Kivenmaa: Join pullon punaviiniä

    UUTISET 22.5. 15:46 15 13 27

  5. Risujen poltto työllisti Nakkilassa

    UUTISET 25.5. 13:22 2 13 24

  6. Satakunnassa haetaan lääkettä nuorten työttömyyteen

    UUTISET 22.5. 15:30 13 1 16

  7. Valokuitua maahan keskikesällä

    UUTISET 21.5. 14:40 14 1 13

  8. Henkilöautoja ojaan – yksi loukkaantui

    UUTISET 12.5. 15:48 19 6 12

  9. Lottovoitto Kokemäelle

    AJANKOHTA 13.5. 14:32 20 1 12

  10. Mystinen tulipalo ammatti- ja yrittäjäopiston kasvihuoneessa

    UUTISET 15.5. 23:52 16 3 12

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:

Sydän-Satakunta/Jokilaakso: Kilkunkatu 12, 32800 KOKEMÄKI  avoinna ma - pe kello 8 - 16 Fax: 010 665 5712   Palaute  |  Mediakortti Sydän-Satakunta  |  Mediakortti Jokilaakso  |  Käyttöehdot