Blogit / Uusimmat jutut
Nouseva intonaatio:Henkilökohtainen liikuntahelvetti
Puuskutan ja puhisen. Yritän pysyä kymmenen vuotta itseäni nuorempien punaposkisten lapsien mukana pallopelissä. Jahtaan ja kompuroin yrittäessäni saada kolmasluokkalaista kiinni hipassa. Katson lumikasassa nököttävää tyttöä, joka ei suostu osallistumaan luokan rientoihin. Haluan mennä hänen viereensä istumaan ja sanoa: ”Minäkin vihaan koululiikuntaa.”
Nouseva intonaatio:Hiiteen elämänilo!
Istuskelin amebamaisesti Kokemäen lukion biologian luokan puisella penkillä silmäillen väsynein silmin terveystiedon koetta edessäni. Iskin silmääni essee-tehtävään, joka oli otsikoitu: ”Painonhallinta ja dieetit”. Raapustelin sivullisen aivotonta tekstiä, jonka muistini oli kopioinut terveystiedon kirjasta. Luin aikaansaannokseni kerran läpi ja vedin henkselit sen yli. Päätin kirjoittaa rehellisesti, ja tuloksen tulette lukemaan seuraavien minuuttien aikana.
Avoimesti homoseksuaalin Pekka Haaviston nousu presidentinvaalien toiselle kierrokselle on kohahduttanut kansan syviä rivejä. Toisaalta Haavisto on kerännyt tukijoukkoihinsa valtavan määrän kannattajia, mutta monelle muulle homopresidentti on vain yksinkertaisesti liikaa.
Nouseva intonaatio:Ilo irti aivoista
Vuoden suurin kulutusjuhla tuli ja meni jättäen vain revityt Petteri Punakuono – lahjapaperit makaamaan roskakoreihin ja neulasiaan pudottavan kuusen etupihalle. Kaappini täyttyivät ”Sivistä itseäsi!” huutavista kirjapinoista, parempaa kauneudenhoitoa vaativista lahjakorteista erilaisille kosmetologeille ja astiastoista, joiden tärkein viesti heijastuu niiden käyttämättömästä pinnasta: ”Voisitko jo muuttaa?” Haluamani lahjaa ei kuitenkaan saapunut. Jos nyt ajattelette, että toivomani lahja oli rakkaus tai maailmanrauha, erehdytte pahasti. Rakkaus on potaskaa, ja maailmanrauhaa ei saavuteta niin kauan kuin Tellusta asuttavat ihmiset. Olisin toivonut meditoinnin taitoa.
Nouseva intonaatio:Natisevat kengät Brysselissä
EU-viranomaiset ja heidän pahansuovat kätyrinsä ovat viimeisen kuudentoista vuoden aikana härnänneet jäsenvaltioidensa kansalaisia asettamalla direktiivejä, joiden merkitys on ei-Brysselinaivoja-omistavalle henkilölle yhtä kaukainen kuin Tellukseen vuonna 3580 törmäävä meteoriitti. Demokraattisilla vaaleilla valitut herrat ja rouvat ovat istuneet pitkiä päiviä päättääkseen esimerkiksi pyöriäistarkkailijan merkityksestä ja OIKEAN suklaan kaakaopitoisuudesta – suklaalta näyttävä levy, jossa on kaakaomassaa alle 35 % ja kaakaovoita vähemmän kuin 19 % EI ole suklaata, vaikka tavallinen tumpio voisikin niin ajatella.
Nouseva intonaatio:Nukkujakunnan oikeudet
Mikä vääryys! Meiltä on riistetty oikeus nukkua silloin kun kehomme sitä vaatii – eli kuolettavan tylsillä luennoilla. Ymmärtäisin, jos vain äänekkäästi kuorsaavilta yksilöiltä kiellettäisiin tämä mieltä eheyttävä nautinto, mutta sormien heristelyn kohteeksi joutuvat myös hiljaa aivojaan silmät ummessa jäsentelevät opiskelijat. Opetusta kuiskutuksella, kikatuksella ja kynän raapustuksella häiritsevät vandaalit jäävät toissijaiselle huomiolle, kun opiskelijoiden edessä seisova harmaakasvoinen luennoitsija keskeyttää monotonisen monologinsa: ”HAAPALA! MITÄ SINÄ TEET?!”
Nouseva intonaatio:Elämäni naamat
Facebookissa vallitsevat eri säännöt kuin tosielämässä. Roolit jaetaan osin oikean elämän statuksen mukaan, osin naamakirjaseinäsi kiinnostavuuden ja nettiaktiivisuutesi mukaan. Kirjautuessasi sisään Facebookin ihmeelliseen maailmaan eteesi aukeaa bittiavaruus, jonka syövereistä profiilit – toiset enemmän kuin toiset - hyppivät pikselien sumentamille silmillesi. Lue tämä teksti pilke profiilikuvassasi.
Nouseva intonaatio:Tuunaa mun persoonallisuus
Ihanaa, vihdoin se on alkanut. Nuorten mallikokelaiden taival huipulle vaikutusvaltaisten muotialanosaajien avustamana. Tänä vuonna Suomen Huippumalli haussa etsii karismaattista ja persoonallista tyttöä, jossa olisi myös kansainvälistä potentiaalia. Persoonallisuus määritellään kisassa neljän isokenkäisen tuomarin luomaksi muotiksi, johon on istuttava.
Nouseva intonaatio:Kahdeksanvuotiaana löysin Salatut Elämät
"Kahdeksanvuotiaanat tiesin, että ihminen murskautuu silmänräpäyksessä historiaan" laulaa Ultra Bra kappaleessaan Kahdeksanvuotiaana. Kyseisen laulun lyriikat tykittävät television pilvilinnahötön turruttamille aivoillemme inhorealistista tarinaa heleän naisäänen voimin. "Se on vain laulu" ajattelee Pekka Pumpuliaivo ajaessaan citymaasturillaan kilometrin päässä sijaitsevaan supermarkettiin ostaakseen viiteen eri muovikelmuun pakattuja, Kiinasta lentokoneella rahdattuja teepusseja.
Nouseva intonaatio:Rätei ja lumpui
Viime kesien aiheuttaman lämpöhalvausuhkan ja hikisten polvitaipeiden inspiroimana hikiseen pääkoppaani nousi ajatus alastomuudesta. Tuo nykyihmisen kiihottaja ja kuvotuksen aiheuttaja, toisin sanoen luonnollisuus, tuottaa länsimaiselle perusjampalle päänvaivaa esimerkiksi Googlesta "rinta" -hakusanalla löytyvien kuvien muodossa. Miten hävytöntä!
Nouseva intonaatio:Ylipositiivisuus
Ikihymy, äänekäs nauru, poimuttuneet naururypyt silmien ympärillä ja hyväryhtinen olemus ovat elementtejä, jota saavat keskiarvosuomalaisen ikimurjotuksen, turhautumisesta äänekkään tuhinan, alas venähtäneet suupielet ja ryhdittömän olemuksen hetkeksi seisahtumaan. Ylipositiivisen ihmisolennon ilmestyminen tarkkaavaisuuden valokeilaamme synkistää mieltämme entisestään. Miksi joku jaksaa leikkiä noin iloista?
Nouseva intonaatio:Lisää vain vesi
Television mainoskatkoilla näemme filmin pätkiä nauravista lapsista, kiireettömistä äideistä ja onnellisista ruokahetkistä. Idyllisen perhe-elämän kuvauksen jälkeen ruutuun paukahtaa jonkin einesyrityksen nimi. Vaikka mainoksen mukaan pussiin on sullottu tuoreimmat maut (joskin jauhemaisessa muodossa), sisältö on paljon muutakin. Lisäaineita, keinotekoisia aromeita, ”minä olen melkein lihaa” – jalosteita, rasvaa, suolaa... lista tuskin mahtuu pakkausselosteeseen. Lehtien terveyspalstojen varoitellessa E-koodeista kadunvarsimainokset ottavat esille uuden aseen: E-koodittomuuden. Ikävä kyllä se ei tarkoita lisäaineettomuutta. Se tarkoittaa vain E-koodien korvaamista sulfaateilla ja muunnelluilla kasvitärkkelyksillä.
Nouseva intonaatio:Oodi ihmisyydelle
”Ylipainoinen nainen on sairas, sillä terveellä naisella on itsekuria. Ihminen, jolla on itsekuria pystyy pitämään painonsa normaalina.”
Sivuikkunasta:Kuin ennen vanhaan
Tässähän kävi kuin ennen vanhaan! Sikäli kuin mikäli joku jaksaa olla kiinnostunut isänmaan poliittisista kuvioista vielä näiden jymyvaalien jälkeenkin, niin luvassa on varmasti mielenkiintoisia kuvioita. Eniten hävinnyt puolue hyppää tietty oppositioon ja 3 voittajaa ryhtyy vääntämään maahan hallitusta.
Nouseva intonaatio:Rapistuva käsiala
Tavalliselle lukiolaiselle tulee viisi kertaa vuodessa eteen äärimmäinen ponnistus: koeviikko. Kyseiset seitsemän päivää eivät toisi stressiä, ellei koevastauksia pitäisi kirjoittaa käsin. Kun nuorison pitää liikuttaa ranteitaan konseptilla vasemmalta oikealle, kokeen valvoja saa pudistella epätoivoisena päätään massalle, joka näyttää apaattiselta mustekalalaumalta.


