Lähtökohtia

Intia – Bangalore

Laadukas yhden tähden hotelli UG Royal oli varattuna meille kahdeksi yöksi Bangaloren vanhasta kaupungista ja ajatuksena oli päästä huilimaan heti lennon jälkeen hotellin pehmeille peteille. Lento saapui ajallaan ja lentokenttähärdellin jälkeen otettiin ilman mittaria ajavat mittaritaksit mestoille, mutta yllättäen säätö alkoi välittömästi lentokentältä poistuttaessa. Taksin hinnat muuttuivat miten sattuu ja yhtäkkiä oltiin jo ottamassa puolitoistakertaista summaa, koska kello oli paikallista aikaa kolme yöllä. Pysyimme kuitenkin sovitussa ja maksoimme sen summan mitä kentällä olimme sopineet. Taksikuskit tyytyivät osaansa ja ennalta sovittuun.

Mutta taksisäätö oli vielä pientä, kun todellinen kulttuurillinen nyrkinisku vasten väsyneiden matkaajien kasvoja iskettiin hotellin respassa. Ilman avuliaiden taksikuskien apua tuskin olisimme edes löytäneet hotelliamme, saatikka sitten päässeet sinne sisälle, sillä ovet ja luukut olivat visusti säpissä. Nohevat kuskimme kuitenkin painelivat luukuista sisälle herättelemään respan lattialla nukkunutta henkilökuntaa ja esittämään tarpeemme kolmesta huoneesta. Ensimmäinen vastaus oli, että "hotelli on täynnä, menkää saman omistajan toiseen hotelliin muutaman sadan metrin päähän". Menimme, mutta yllättäen tämäkin oli täynnä, minkä hotellia vartioiva sotilasmies teki hyvin selväksi. Painelimme takaisin ensimmäiselle hotellille jälleen herättäen henkilökunnan ja löimme varaustunnisteet maksukuitteineen johtajan käteen. Johtaja vilkuili ja tutkiskeli lappuja ja lippuja pitkään. Hotelli oli edelleen täynnä, mutta aamulla seitsemältä huoneemme kuulemma vapautuisivat. Jalosti ja avokätisesti johtaja tarjosi meille lepopaikkaa kolmeksi tunniksi hotellinsa autotallista. Toinen vaihtoehto olisi ollut notkua kadulla, mitä paikalliset eivät suositelleet poliisien pelossa. Varauksilla ja maksuilla ei siis ollut minkään maailman merkitystä, vaikka kuinka yritimme säätää ja vängätä vastaan. Hyvityksiä voisimme kuulemma hakea matkayhtiöltä, minkä kautta huoneet varasimme. Lopulta paiskasimme kättä johtajan kanssa, sovimme huoneet aamuseitsemäksi, kannoimme romumme autotalliin ja laitoimme leirin pystyyn.

Mutta mitä kävikään aamulla. Kello löi aamuseiskaa, kun hotellin johtaja tuli selittämään, että nyt siellä toisessa hotellissa olisi vapaita huoneita ja käskytti juoksupoikaa saattamaan meidät. Kuinka ollakaan huoneita ei ollut vapaana, mutta yksi neljän hengen huone oli siivouksen alla, mitä meille sitten tarjottiin yhdellä lisävuoteella. Lepoa piti kuitenkin odotella vielä muutama tunti, mikä jo meinasi repiä mentaalipuolen kappaleille, sillä säätöä oli jatkunut jo nelisen tuntia. Hotellin naapurissa nauttimamme eteläisen Intian herkut Masala Dosat pitivät meidät kuitenkin järjissämme ja lopulta pitkä ja sinnikäs odotus ja taistelu palkittiin, pääsimme nukkumaan.

Tuskin olisi reissu voinut kovemmalla säädöllä alkaa, mutta that`s India ja näin se vain joskus täälläpäin menee. Hauskaahan kaikki loppujen lopuksi vain oli, eikä retkueella missään vaiheessa mitään varsinaista hätää ollut, "pientä" säätöä vain. Mutta kuten yksi orkesterimme jäsenistä totesi, yksilön kehitys tapahtuu vain epämukavuusalueilla. Tätä kirjoittaessani leiri oli jo hiljentynyt autotallin tarjoamaan rauhaan ja hiljaisuuteen, mitä rikkoivat vain lattialla vipeltävät rotat ja kaduilla melskaavat moottoriajoneuvot.

Mutta, nyt on siis lähdetty meneen. Ensiksi vähän isommalla porukalla ja myöhemmin vähän pienemmällä porukalla, kun kahden viikon päästä kuuden hengen retkikuntamme kutistuu yhteen. Kun muut lähtevät Intiasta kohti koto-Suomea, niin minä suuntaan pohjoiseen kohti Nepalia ja Himalajan majesteettista vuoristoa. Suunnittelin ensimmäisen blogipäivityksen sisältävän lähtökohtia tämän reissun toteutumiselle, pientä reissaamisen filosofointia sekä ryhmämme päällimmäisiä tuntemuksia tulevaa ajatellen. Yön ja aamun tapahtumat kuitenkin pakottivat keskittymään siihen tosiasiaan, johon matkamies Intiassa vääjäämättä törmää, eli järjettömään säätämiseen. Eräänlainen lähtökohta sekin.