Panelian Raikas aateloi neljä kiekkoleijonaa
- Oskari Setänen, Niklas Lehtimäki ja Erik Linnemäki olivat ensimmäiset, jotka saivat taulunsa Panelian jäähallin kunniaseinälle. Heidän lisäkseen PaRa Leijonaksi nimettiin Tiina Ranne.
Panelian jäähallilla oleva Raikkaan Hall of Fame sai maanantaina ensimmäiset jäsenensä. PaRa Leijonat -seinään ripustettiin neljän sekä panelialaisjoukkuetta että maajoukkuetta edustaneen pelaajan kuvat.
Maalivahdit Tiina Ranne ja Oskari Setänen, hyökkääjä Niklas Lehtimäki ja puolustaja Erik Linnemäki olivat ensimmäiset kuvansa hallin seinään saaneet pelaajat. Ranne edusti Kuparikiekkoa ennen siirtymistään Raikkaaseen ja pelaa tällä hetkellä Oriflame Kuortaneen riveissä.
Lukon junioreissa pelaava Setänen, Ässiä edustava Lehtimäki ja TPS:n värejä kantava Linnemäki pelasivat samassa joukkueessa Paneliassa kolme vuotta. Heistä kaksi viimeksi mainittua pelaavat myös alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa. Helmikuun alussa joukkue osallistuu kolmen maan turnaukseen ja myöhemmin keväällä Finnkampen -turnaukseen.
Setänen jäi nyt maajoukkueen ulkopuolelle loukkaantumisen takia; kauden ensimmäiset pelit hän pääsi pelaamaan vasta vuodenvaihteen jälkeen.
– Pelaajat ovat siinä kynnyksellä, että ammattilaisjoukkueiden scoutit alkavat seurata heitä. Raikas on kasvattajaseura, ja siksi Leijonat -seinäkin on tärkeä, Panelian Raikkaan hallituksen jäsen Laura Puolamäki kertoo.
Seuraavan kerran pelaajatarkkailijoitakin päässee näkemään tositoimissa Paneliassa ja Harjavallassa ensi viikon lopulla, jolloin molemmilla paikkakunnilla pelataan alle 18-vuotiaiden poikien maaotteluja.
Lue aiheesta lisää torstain Sydän-Satakunnasta.


