Harjavallan osasto on SPR:n paras kasvattaja
- SPR:n Harjavallan paikallisosasto on osallistunut aktiivisesti muun muassa Nälkäpäivä-keräyksiin. Kuva: Vesa Joensuu/arkisto.
Suomen Punaisen Ristin Harjavallan paikallisosasto tekee esimerkillistä ja nyt myös palkittua työtä lasten ja nuorten parissa. Suomen Punaisen Ristin hallitus myönsi tästä kiitoksena osastolle valtakunnallisen kasvattajaosastopalkinnon. Palkinto jaettiin vapaaehtoisten kiitosgaalassa Jyväskylässä lauantaina ensimmäistä kertaa.
Harjavallan osasto sai palkitsemistilaisuudessa kiitosta siitä, että osasto on ottanut toimialueensa lapset ja nuoret monipuolisesti mukaan Punaisen Ristin toimintaan ja tehnyt yhteistyötä koulujen kanssa. Harjavallassa toimii lisäksi varhaisnuorille tarkoitettu Reddie Kids -ryhmä ja nuorisoryhmä, joka on osallistunut esimerkiksi rasisminvastaiseen kampanjointiin, Nälkäpäivä-keräykseen sekä ensiapukilpailuihin.
SPR:n hallitus jakaa kasvattajaosastopalkinnon joka kolmas vuosi. Palkinnolla SPR haluaa antaa tunnustusta paikallisosastolleen, joka on tehnyt erityisen paljon töitä oman alueensa lasten ja nuorten kanssa ja kasvattanut heistä pitkäjänteisesti Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijöitä.


