Vihreät ehdottaa Kokemäelle vauvarahaa
Kokemäen Seudun Vihreät ry on huolestunut kaupungin väkiluvun laskusta. Väkiluku on pudonnut aikavälillä 1993 – 2010 yhteensä 1 332 henkilöllä, eli 14,3 prosenttia. Vihreät esittää, että Kokemäen kaupunki alkaisi maksaa jokaiselle vastasyntyneelle kokemäkeläiselle syntymälahjana vauvarahaa.
– Tämä olisi hieno kädenojennus perheille uuden perheenjäsenen syntyessä. Vauvaraha olisi myös mukava pieni taloudellinen tuki lasta varten, sillä hankittavaahan vauvaperheissä uuden elämän kynnyksellä riittää, sanoo puheenjohtaja Kirsi Leino.
Vihreiden mielestä vauvaraha loisi kaupungille lapsiystävällisempää imagoa ja sillä voisi olla merkitystä lapsiperheiden houkuttelemiseksi Kokemäelle.
– Vauvarahan suuruus voisi mielestämme olla esimerkiksi 100 – 150 lasta kohden. Kokemäelle syntyi vuonna 2010 yhteensä 67 vauvaa, eli vauvarahan kustannus ei olisi vuositasolla kohtuuton.



Maanviljelys Kokemäeollä pitäisi saada kuriin, ettei Itämeri tämän enempää kuormittuisi.
Ilmoita asiaton kommentti