Uutiset

Päivitetty 4.1.2012 17:05, julkaistu 4.1.2012 16:55

Poliisi ajoi takaa harjavaltalaista Karkkilasta Huittisiin

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sai Karkkilasta alkunsa pitkä takaa-ajo, joka päättyi Huittisiin. Yöllä kahden aikaan poliisi yritti pysäyttää valtatiellä 2 Karkkilassa Forssan suuntaan ajanutta Mercedes-Benz henkilöautoa. Harjavallasta kotoisin oleva kuljettaja ei noudattanut pysäytysmerkkiä vaan lähti kiihdyttämään ajonopeuttaan.

Karkkilan ja Tammelan välillä pakenevan auton nopeudeksi mitattiin yli 150 kilometriä tunnissa. Pakeneva auto onnistui hetkeksi karistaa poliisiauto kannastaan. Kanta-Hämeen poliisin kaksi partiota sai ajoneuvoon näköyhteyden Tammelan puolella, josta takaa-ajo jatkui valtatietä Forssan kautta kohti Poria. Enimmillään nopeutta mitattiin 170 kilometriä tunnissa. Ajoittain pakeneva auto käytti satojen metrien ajan vastaantulevien ajokaistaa ja auton kulku oli heittelehtivää.

Vähän ennen Huittista Mercedeksen kuljettaja luovutti ja pysäytti autonsa. Tarkastuksessa kuljettajaksi ilmeni harjavaltalainen vuonna 1984 syntynyt mies, jolla ei ole ajo-oikeutta.

Törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja törkeään rattijuopumukseen. Miehen epäillään alkoholin lisäksi käyttäneen jotain huumaavaa ainetta.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.1.2012 12:43

LINNNAAN 6 VUODEKSI KIITOS! Enkä tarkoita tällä tulevaa presidenttiä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Aikamatka Satakunnassa alkaa tänään

    AJANKOHTA 16.5. 15:52 110

  2. Kela muuttaa Kokemäen kaupungintalolle

    UUTISET 16.5. 14:04 81

  3. Kevään uudet ylioppilaat julki

    AJANKOHTA 16.5. 14:04 101

  4. Tolkutonta ilkivaltaa Harjavallan tapahtumapuistossa

    UUTISET 15.5. 12:37 2013

  5. Terve, Välkkysen Eetu

    AJANKOHTA 16.5. 08:36 120

  6. Kirjastojen lainamäärät lisääntyivät

    AJANKOHTA 15.5. 16:27 120

  7. Rakentajat tekevät itselleen tilaa

    UUTISET 15.5. 14:37 121

  8. Vinnarin palotarkastukset alkavat kuun lopulla

    AJANKOHTA 15.5. 09:19 150

  9. Kesäravit avataan Kokemäellä

    URHEILU 14.5. 14:28 200

  10. Kokemäenjoelle tavoitellaan tapahtumaviikkoa

    UUTISET 14.5. 15:24 171

  1. Aikamatka Satakunnassa alkaa tänään

    AJANKOHTA 16.5. 15:52 110

  2. Tolkutonta ilkivaltaa Harjavallan tapahtumapuistossa

    UUTISET 15.5. 12:37 2013

  3. Kevään uudet ylioppilaat julki

    AJANKOHTA 16.5. 14:04 101

  4. Kirjastojen lainamäärät lisääntyivät

    AJANKOHTA 15.5. 16:27 121

  5. Sorvanto Kokemäen kaupunginsihteeriksi

    AJANKOHTA 30.4. 14:56 481

  6. Mikä on Kokemäen oikea suunta?

    UUTISET 16.3. 15:45 19321

  7. Karmarockin ohjelma julki

    AJANKOHTA 2.5. 12:54 6014

  8. Terve, Välkkysen Eetu

    AJANKOHTA 16.5. 08:36 1214

  9. Nemoa etsimässä

    LÄHE MENEE! 8.4. 13:19 1591

  10. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  1. Nakkilan Talentti-voittajilta ei lahjakkuutta puutu - Katso video

    AJANKOHTA 11.5. 12:35 344

  2. Onko moposi viritetty? Poliisi valvoo tehostetusti

    UUTISET 11.5. 10:11 333

  3. Kokemäki matkalla kohti savuttomuutta

    UUTISET 5.4. 16:03 12955

  4. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  5. End of the road

    LÄHE MENEE! 28.4. 21:29 885

  6. Pappa-Aatrakoski kaasutti voittoon Kuhmuissa

    URHEILU 29.4. 15:44 753

  7. Kaikenlaista harmia

    LÄHE MENEE! 30.3. 13:06 1974

  8. TTP-Yhtiöiden konkurssi vie työt 14:ltä

    UUTISET 2.5. 14:44 665

  9. Ympäristönhoito huolena Harjavallassa

    UUTISET 9.5. 14:29 403

  10. Nakkilan kunnanhallitukselta pakit Porille – Mitä mieltä sinä olet?

    UUTISET 27.3. 10:15 19315

  1. Kaikenlaista harmia

    LÄHE MENEE! 30.3. 13:06 1974

  2. Pärinää perseessä

    LÄHE MENEE! 12.3. 15:55 2406

  3. Nemoa etsimässä

    LÄHE MENEE! 8.4. 13:19 1591

  4. Lumiukkokisa vauhdissa

    UUTISET 23.2. 16:06 2851

  5. Terve, Balu!

    LÄHE MENEE! 9.3. 07:56 2461

  6. Vihaavatko mopopojat poliisia?

    UUTISET 28.10. 15:11 509106

  7. Huittisissa nähtiin iso susilauma

    UUTISET 7.3. 17:30 25842

  8. Jakin kanssa kakilla

    LÄHE MENEE! 23.3. 08:37 2061

  9. Nakkilan kunnanhallitukselta pakit Porille – Mitä mieltä sinä olet?

    UUTISET 27.3. 10:15 19315

  10. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  1. Lähtökohtia

    LÄHE MENEE! 13.2. 11:37 157 5 5

  2. Raudasta kunnallisneuvos

    UUTISET 2.12. 12:12 32 4 5

  3. Bolidenin hienokuonaa Sievariin?

    UUTISET 12.1. 15:24 20 1 4

  4. Matomäki ja Kukonharja kansanlaulukilpailun finaaliin

    AJANKOHTA 23.12. 14:44 19 0 3

  5. Kevään uudet ylioppilaat julki

    AJANKOHTA 16.5. 14:04 10 1 3

  6. Kisat kuin perheen kesken

    URHEILU 25.2. 13:30 69 3 2

  7. Inkeri Sivula KoPan paras

    URHEILU 13.11. 15:35 28 1 2

  8. Mari innostui kauneudenhoidosta

    AJANKOHTA 3.2. 14:42 61 12 2

  9. Terve, Lukan Sari

    AJANKOHTA 1.2. 09:22 70 0 2

  10. Tolkutonta ilkivaltaa Harjavallan tapahtumapuistossa

    UUTISET 15.5. 12:37 20 13 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:

Sydän-Satakunta/Jokilaakso: Kilkunkatu 12, 32800 KOKEMÄKI  Vaihde: 010 665 5700 Fax: 010 665 5712   Palaute  |  Mediakortti Sydän-Satakunta  |  Mediakortti Jokilaakso  |  Käyttöehdot