Kiettareen kierros kansansoudun jatkajaksi?
- Kokemäenjoella on totuttu näkemään Satakunnan Kansansoudun soutajia, mutta tulevana kesänä joen aalloilla saatetaan soutaa myös Kiettareen ympäri.
Kiettareen saari kierretään tulevana kesänä venevoimin Kokemäenjoella, jos Kokemäenjokilaakson Matkailuyrittäjien suunnitelmat toteutuvat. Yhdistys virittelee parhaillaan ajatusta veneilytapahtumasta, jonka soutureitti kiertäisi Länsi-Suomen suurimman sisämaan saaren Kiettareen. Matkaa tästä kertyisi noin 30 kilometriä, jos lähtö olisi suunnitellusti Risten Praasun rannasta.
Tapahtuma on tarkoitus järjestää tulevana kesänä ensin retkiluonteisena, mutta tämän jälkeen, vuonna 2013, mukaan tulisivat kilpasarjat muun muassa kirkkoveneille, soutuveneille ja erilaisille kanooteille. Myös moottoriveneilijöille suunnitellaan omaa kierrosta.
Ajatus Kiettareen kiertävästä veneilytapahtumasta syntyi, kun tiedot Satakunnan Kansansoudun epävarmasta tulevaisuudesta tulivat julki. Matkailuyrittäjien hallituksen jäsenen Tommi Anttilan mukaan Kiettareen veneilytapahtuma voidaan järjestää kuitenkin joka tapauksessa, soudetaanpa kansansoutua tai ei. Tapahtuman ajankohdaksi on suunniteltu viikko ennen juhannusta tai sopivaa ajankohtaa heinäkuussa.



Aivan, kannatan ajatusta! Kokemäenjokea voidaan hyödyntää nykyistä enemmänkin. Sitä paitsi kansansoutu on liian massatapahtuma. Pienille kivoille kesätapahtumille kannatusta täältä!
Ilmoita asiaton kommentti