Imisikö Pori Harjavallan tyhjäksi?
- Lähidemokratia muuttuisi paljon totutusta, jos kahdeksan kunnan liitos toteutuisi.
Mitäpä jos Porin kaupunki alkaisi nykyisestä Merikarviasta ja päättyisi Harjavallan ja Kokemäen rajalle? Tällaista vaihtoehtoa on suunnitellut valtiovarainministeriö.
Aluetutkija Timo Aron mukaan karttaluonnoksissa on haettu luonnollisia toiminnallisia kokonaisuuksia perustuen muun muassa työssäkäynti- ja asiointisuuntiin. Mutta mitä porilaistuminen tietäisi Harjavallalle?
Aro nostaa esille etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisen paikoissa, joihin väestö tulee tulevaisuudessa keskittymään. Nämä palvelut saattaisivat siis säilyä jossain määrin myös Harjavallassa.
– Esimerkiksi Pori ja Ulvila ovat niin yhteen kasvaneita, että ideaalein tilanne olisi viedä palvelut esimerkiksi Itäkeskukseen. Jos unohdetaan rajat, ovat ihmiset, teollisuus ja palvelut keskittyneet nauhan varrelle, joka ulottuu Mäntyluodosta Harjavallan ja Kokemäen puoliväliin. Sinne myös muuttajat ja tuleva asutus tulevat keskittymään.
Liitos nostaisi esille myös aina yhtä polttavan kouluverkkokysymyksen. Esimerkiksi lukioverkosto tulee muuttumaan Porin seutukunnassa seuraavien viiden tai kymmenen vuoden kuluessa.
Lähilukioajattelustakin on ehkä luovuttava.
– Tässä on nähtävä väestökehitys. On tarjottava monipuolinen ja korkeatasoinen lukiokoulutus, vaikka opiskelijakoot suurenisivat ja opetus häviäisi jostain. Läheinen lukioverkko on ihmisille tärkeä, mutta ammattiopistotkin ovat jo vuosikymmeniä sijainneet taajamissa, ja myös lukiolaisilla pitäisi olla sama valmius liikkua.
Entä vaikkapa valtion virastot ja teollisuus? Mitä niille voi liitoksessa tapahtua? Lue aiheesta lisää torstain Sydän-Satakunnasta.





En usko, että pakkoliitos Poriin toteutuu. Valtaosa kansasta (ja mm. kokoomuksen ja demareiden omasta väestä) on tutkimusten mukaan keinotekoisia työssäkäyntialueiden varaan perustettuja liitoksia vastaan.
Ilmoita asiaton kommentti