Perussuomalaiset kisaan valtuustopaikoista Kokemäellä
- Mukana Perussuomalaisten paikallisosaston perustamisessa oleva Kauko Ketola työskentelee hevosalan yrittäjänä.
Kokemäkeläisillä on ensi syksyn kunnallisvaaleissa paljon uusia vaihtoehtoja, kun hiljattain toimintansa käynnistäneen Kokemäen Seudun Vihreiden lisäksi paikkakunnalle perustetaan myös Perussuomalaisten paikallisosasto.
Hankkeen puuhamiehenä työskentelevä Kauko Ketola toteaa, että paikallisosaston perustaminen on tärkeää juuri kuntavaalien takia; Perussuomalaiset lähtevät tavoittelemaan valtuustopaikkaa tai useampaa.
Paikallisosaston perustaminen on enää kiinni aikataulujen sopimisesta, sillä tilaisuuteen halutaan paikalle myös puolueen kansanedustaja. Tilausta uudelle puolueelle Kokemäellä lienee, Ketola uskoo.
– Perussuomalaisten kannatus on nousussa. Puolueen presidenttiehdokas sai Kokemäeltä 12,5 prosenttia äänistä, mikä on varmaan keskiverron yläpuolella.
Lue aiheesta lisää torstain Jokilaaksosta.



Taidan äänestää kunnallisvaaleissa ensimmäistä kertaa. Persujen vastaehdokkaita, jottei persuja vaaltuustoon pääsisi.
Ilmoita asiaton kommentti