Uutiset

Päivitetty 12.2.2012 19:20, julkaistu 8.2.2012 11:27

Kuntauudistus hajottaisi Keski-Satakunnan

Kuva: Harri Vallin
Harri VallinLähetä palautetta toimittajalle
Kuntauudistusta pohtinut työryhmä hahmotteli Harjavallan ja Nakkilan osaksi Porin ympärille rakentuvaa 120 000 asukkaan suurkuntaa. Kokemäki menisi kimppaan Huittisten ja Punkalaitumen kanssa, ja mukaan otettaisiin mahdo

Keski-Satakunnan alueen yhdistävä uusi kunta näyttää tänään keskiviikkona julkaistun kuntauudistusta pohtineen työryhmän selvityksen valossa mahdottomalta. Esimerkiksi Kokemäki ja Harjavalta kuuluisivat kaikissa esitetyissä vaihtoehdossa eri kuntiin.

Työryhmä ehdottaa selvitystä Harjavallan ja Nakkilan liittämisestä Poriin. Kokemäki puolestaan tulisi osaksi joko kolmen tai viiden kunnan yhteenliittymää. Kokemäen kanssa samaan kuntaan liitettäisiin joko Huittinen ja Punkalaidun tai Huittinen, Punkalaidun, Säkylä ja Köyliö. Eura puolestaan liittoutuisi esityksen mukaan joko Säkylän ja Köyliön tai Rauman, Eurajoen, Pyhärannan, Uudenkaupungin ja Laitilan kanssa.

Pori muodostaisi työryhmän esityksen mukaan selvitysalueen yhdessä Harjavallan, Nakkilan, Ulvilan, Luvian, Pomarkun, Merikarvian ja Siikaisten kanssa. Mahdollisen kuntaliitoksen seurauksena olisi reilun 120 000 asukkaan kaupunki.

Kokemäen, Huittisten ja Punkalaitumen selvitysalueen väkiluku on vajaat 22 000, ja Kokemäen, Huittisten, Punkalaitumen, Säkylän ja Köyliön vajaat 30 000.

Eura, Säkylä ja Köyliö muodostaisivat noin 20 000:n ja Eura, Rauma, Eurajoki, Pyhäranta, Uusikaupunki ja Laitila noin 85 000 asukkaan kunnan.

Lue lisää aiheesta torstain Sydän–Satakunnasta.

Klikkaa alla olevasta kartasta maakuntaa, niin näet ehdotuksen uusista kuntarajoista.


AVAINSANAT:

Kommentit (60)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.2.2012 09:27

Hesari ei kirjoita otsikoita eikä juttuja muuta kuin pääkaupunkiseudun asioista, katsokaa vaikka jääkiekkoa. Ässät tai Lukko saavat voittaa mennen tullen ja HS maalailee omiensa menestystä parhain päin. Ja Hesarin otsikoilla ei ole päreenkään väliä maakunnan kannalta. Ainoa mikä ratkaisee on kaupunkien yhteistyökyky. Alasajo on vain ajan kysymys, jos keski-Satakunta revitään eri suuntiin, Harjavalta liitetään Poriin, Kokemäki jää itsekseen jne.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 15:31

Kokemäki ei ainakaan enää tarvitse Porin apua näivettyäkseen. Se onnistui siltä ihan itsenäisenä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 15:24

Köyliössä asuu se henkilö, joka kuului Soinin sontiaisiin, mutta onnettomuudekseen ei ollut sisäistänyt, että Suomessa on ns. ryssäläinen sananvapaus.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 14:36

Hajoittaisi siis minkä? Toki voin kuvitella otsikon Hesarissa: Keski-Satakunta romuttui.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.2.2012 22:17

Toivon mukaan kaupunkien välisissä neuvotteluissa päästään siihen lopputulokseen, joka tuntuu asukkaita eniten miellyttävän, eli liitos tai kiinteää yhteistyötä keski-Satakunnan kuntien kesken. Mieluummin tasavahvoista kunnista muodostettu liitos kuin Porin lievealueeksi, joka tietäisi yhtä näivettymistä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.2.2012 10:27

Ensin pitää lopettaa maakuntaliitot ja sitten kunnat, niin saadaan joku roti tähän rahojen tuhlailuun kaikkeen turhanpäiväiseen puuhasteluun.
Mitä tekevät Posekit, Maista Prizztechit yms? Kun kunnat ovat jo ulkoistaneet palvelunsa näille organisaatioille, niin kuntien lopettaminen ei lopeta tuollaisten loisten toimintaa eikä vähennä rahojen käyttöä vähääkään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.2.2012 10:24

Pori tulee ja Pori tappaa... Ni mitä sitten? Jos nyt tehdään joku muu liitos, niin parin vuoden kuluessa siitä Pori on taas vaatimassa, että se uusi alue liitetään Poriin. Joten mikään ei auta. Paitsi se, että liitytään Raumaan. Sitä ei Pori saa ainakaan sataan vuoteen omakseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 16:00

On hyvä muistaa, että jos jotain kuntarakenteen muutosta lähdettäisiin selvittämään, siihen tarvittaisiin enemmän kuin yksi kunta. Ja jokainen kunta tekee ainakin toistaiseksi omat ratkaisunsa. Neuvottelukutsuja voi esittää ja neuvotella, mutta toisen kunnan puolesta ei mikään kunta voi päätöksiä tehdä-

Luulisi, että taloudelliselta tilanteeltaan yksi Suomen parhaimpia kuntia eli Harjavalta olisi ihan kiinnostava neuvottelukumppani. Onko, jää nähtäväksi.

Ministeri Virkkusen mukaan jokainen kunta määrätään johonkin selvitysalueeseen: joko siihen, jota työryhmä on esittänyt tai kunnan itsensä esittämään vaihtoehtoon. Tämän vaihtoehdon tulee olla riittävän suuri uudeksi vahvaksi peruskunnaksi (tarkoittaen ainakin väh. 20.000 asukasta). Ja kaikkien tällaiseen uuteen selvitysalueeseen mukaan haluavien kuntien tulee tehdä asiasta yhtäpitävät päätökset. Neuvotteluja siis tarvitaan ja aikaa on noin maaliskuun 20. päivään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 11:05

Harjavallan kaupunginhallitus ja -valtuusto: teiltä toivotaan kommenttia kuntaliitosasiasta. Kaupunkilaisista selkeä enemmistö näyttää kannattavan terveydenhuollon kuntayhtymän tyyppistä kuntapohjaa ja vielä selkeämpi enemmistö vastustaa Porin laita-alueeksi liittymistä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 17:59

Mielestäni Keski-Satakunta olisi parhaimmillaan Nakkilan,Harjavallan,Kokemäen, Euran ja Eurajoen liittymä sama mikä olisi terveydenhuolto- yhtymäkin. Harjavallan kaupunginjohtajan kannanottoa en ole nähnyt missään taitaa haikailla suur Porista jotain vastaavaa mitä hänelle suunniteltiin jos nauha olisi toteutunut.Kokemäellä joku poliittinen puolue otti kantaa liitos asiaan ja sai pyyhkeet kun meni heikentämään neuvotteluasemia, että sillee.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Aikamatka Satakunnassa alkaa tänään

    AJANKOHTA 16.5. 15:52 110

  2. Kela muuttaa Kokemäen kaupungintalolle

    UUTISET 16.5. 14:04 81

  3. Kevään uudet ylioppilaat julki

    AJANKOHTA 16.5. 14:04 101

  4. Tolkutonta ilkivaltaa Harjavallan tapahtumapuistossa

    UUTISET 15.5. 12:37 2013

  5. Terve, Välkkysen Eetu

    AJANKOHTA 16.5. 08:36 120

  6. Kirjastojen lainamäärät lisääntyivät

    AJANKOHTA 15.5. 16:27 120

  7. Rakentajat tekevät itselleen tilaa

    UUTISET 15.5. 14:37 121

  8. Vinnarin palotarkastukset alkavat kuun lopulla

    AJANKOHTA 15.5. 09:19 150

  9. Kesäravit avataan Kokemäellä

    URHEILU 14.5. 14:28 200

  10. Kokemäenjoelle tavoitellaan tapahtumaviikkoa

    UUTISET 14.5. 15:24 171

  1. Aikamatka Satakunnassa alkaa tänään

    AJANKOHTA 16.5. 15:52 110

  2. Tolkutonta ilkivaltaa Harjavallan tapahtumapuistossa

    UUTISET 15.5. 12:37 2013

  3. Kevään uudet ylioppilaat julki

    AJANKOHTA 16.5. 14:04 101

  4. Kirjastojen lainamäärät lisääntyivät

    AJANKOHTA 15.5. 16:27 121

  5. Sorvanto Kokemäen kaupunginsihteeriksi

    AJANKOHTA 30.4. 14:56 481

  6. Mikä on Kokemäen oikea suunta?

    UUTISET 16.3. 15:45 19321

  7. Karmarockin ohjelma julki

    AJANKOHTA 2.5. 12:54 6014

  8. Terve, Välkkysen Eetu

    AJANKOHTA 16.5. 08:36 1214

  9. Nemoa etsimässä

    LÄHE MENEE! 8.4. 13:19 1591

  10. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  1. Nakkilan Talentti-voittajilta ei lahjakkuutta puutu - Katso video

    AJANKOHTA 11.5. 12:35 344

  2. Onko moposi viritetty? Poliisi valvoo tehostetusti

    UUTISET 11.5. 10:11 333

  3. Kokemäki matkalla kohti savuttomuutta

    UUTISET 5.4. 16:03 12955

  4. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  5. End of the road

    LÄHE MENEE! 28.4. 21:29 885

  6. Pappa-Aatrakoski kaasutti voittoon Kuhmuissa

    URHEILU 29.4. 15:44 753

  7. Kaikenlaista harmia

    LÄHE MENEE! 30.3. 13:06 1974

  8. TTP-Yhtiöiden konkurssi vie työt 14:ltä

    UUTISET 2.5. 14:44 665

  9. Ympäristönhoito huolena Harjavallassa

    UUTISET 9.5. 14:29 403

  10. Nakkilan kunnanhallitukselta pakit Porille – Mitä mieltä sinä olet?

    UUTISET 27.3. 10:15 19315

  1. Kaikenlaista harmia

    LÄHE MENEE! 30.3. 13:06 1974

  2. Pärinää perseessä

    LÄHE MENEE! 12.3. 15:55 2406

  3. Nemoa etsimässä

    LÄHE MENEE! 8.4. 13:19 1591

  4. Lumiukkokisa vauhdissa

    UUTISET 23.2. 16:06 2851

  5. Terve, Balu!

    LÄHE MENEE! 9.3. 07:56 2461

  6. Vihaavatko mopopojat poliisia?

    UUTISET 28.10. 15:11 509106

  7. Huittisissa nähtiin iso susilauma

    UUTISET 7.3. 17:30 25842

  8. Jakin kanssa kakilla

    LÄHE MENEE! 23.3. 08:37 2061

  9. Nakkilan kunnanhallitukselta pakit Porille – Mitä mieltä sinä olet?

    UUTISET 27.3. 10:15 19315

  10. Urakka hallityömaalla etenee

    AJANKOHTA 2.5. 16:23 1185

  1. Raudasta kunnallisneuvos

    UUTISET 2.12. 12:12 32 4 7

  2. Bolidenin hienokuonaa Sievariin?

    UUTISET 12.1. 15:24 20 1 6

  3. Kevään uudet ylioppilaat julki

    AJANKOHTA 16.5. 14:04 10 1 5

  4. Lähtökohtia

    LÄHE MENEE! 13.2. 11:37 157 5 5

  5. Pääsiäinen lisää alkoholin menekkiä 550 000 litralla

    UUTISET 26.3. 13:24 68 2 4

  6. Matomäki ja Kukonharja kansanlaulukilpailun finaaliin

    AJANKOHTA 23.12. 14:44 19 0 3

  7. Inkeri Sivula KoPan paras

    URHEILU 13.11. 15:35 28 1 3

  8. Terve, Lukan Sari

    AJANKOHTA 1.2. 09:22 70 0 3

  9. Kolme nuorta loukkaantui ulosajossa Kokemäellä

    UUTISET 24.12. 10:56 100 0 3

  10. Ammattiopiston opiskelijat Disney-hengessä

    AJANKOHTA 14.2. 13:09 69 4 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:

Sydän-Satakunta/Jokilaakso: Kilkunkatu 12, 32800 KOKEMÄKI  Vaihde: 010 665 5700 Fax: 010 665 5712   Palaute  |  Mediakortti Sydän-Satakunta  |  Mediakortti Jokilaakso  |  Käyttöehdot