Ajankohta

Päivitetty 3.3. 10:12, julkaistu 3.3. 09:40

Lupa lähteä lapasesta

Kuva: Jussi Rakkolainen
Jussi RakkolainenLähetä palautetta toimittajalle
Nick Noltes, eli Joonas Simula, Juho Leppänen, Jaakko Lehtinen, Aapo Kivenmaa, Heikki Hyvänen ja Mika Koivula juhlistavat debyyttilevyn julkaisua lauantaina.


Mielipidettä kysyttäessä yllekirjoittanut luonnehti kokemäkeläisen rockyhtye Nick Noltesin tuoretta julkaisua toteamalla, että musiikki sopisi hyvin NHL-konsolipeleihin. Soittajat eivät täysin tyrmää ajatusta, vaan kommentoivat, että onhan se energistä.Kokemäkeläiskuusikko, eli Juho Leppänen, Aapo Kivenmaa, Jaakko Lehtinen, Mika Koivula, Joonas Simula ja viimeisimpänä, Nick Noltesin debyyttijulkaisun jälkeen yhtyeeseen liittynyt Heikki Hyvänen soittavat monessa muussakin kokoonpanossa. Tämän takia yhdysvaltalaisnäyttelijän mukaan nimetyn yhtyeen neljän kappaleen ep:n julkaisukin kesti verrattain pitkään.

Jos olisi ollut mahdollista, samaan lopputulokseen olisi saattanut päästä yhden viikonlopunkin aikana, he miettivät.

– Mutta kun levyä lähtee tekemään, haluaa sen tehdä hyvin, miehet muistuttavat.

Musiikin soittamiseen he suhtautuvat tosissaan, mutteivät vakavissaan. Eikä Nick Noltesin edustamaa musiikkityyliä voisi soittaakaan liian vakavissaan ilman, että siitä tulisi pakonomaista, he toteavat.

– Sanoituksilla on iso merkitys, koska laulu on instrumenttini, yhtyeen laulaja Juho Leppänen kertoo.

– En halua laulaa mitä tahansa, vaikka joissain kappaleissa pidetäänkin vain hauskaa ja mennään kappaleen ehdoilla. Siitä huolimatta sanoituksissa on idea takana.

Yhtyeen basisti Aapo Kivenmaa toteaakin, että se vakavoittaa yhtyeen toimintaa ja on Nick Noltesin toinen puoli; ulkomusiikillisten elementtien rinnalla miehet suhtautuvat musiikkiin tosissaan.

– Meillä ei ole ollut rajoja, eikä niitä ole vieläkään. Keikoilla pilkettä on silmäkulmassa vielä enemmän kuin levyllä. Toisaalta pitää osata myös oikeasti soittaa, jotta homma voi halutessa lähteä käsistä. Lavallakin ajattelemme ensisijaisesti yhtyettä, mutta tarvittaessa ei tarvitse soittaa yhtä orjallisesti kuin harjoituksissa, miehet kertovat.

Nick Noltes ja Deep Sleep esiintyvät Stadium Barissa Kokemäellä ensi lauantaina. Lue aiheesta lisää torstain Jokilaaksosta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jälleen luvassa tosi kuumaa

    UUTISET 26.7. 10:39 10

  2. 150 000 rullan rakennelma

    UUTISET 29.7. 09:34 20

  3. Huonosti ajoitettu roskien poltto

    UUTISET 28.7. 09:33 10

  4. Asuinpaikka vaihtuu, juuret pysyvät

    AJANKOHTA 26.7. 18:17 30

  5. Kokemäen pyramidi valmistunee torstaina

    UUTISET 26.7. 15:21 42

  6. Akvarellistit kokoontuvat Harjavaltaan pitkien matkojenkin takaa

    UUTISET 27.7. 13:33 11

  7. Kokemäki haastattelee kuusi hakijaa

    UUTISET 26.7. 13:43 01

  8. Matonkuteita ja kahvipusseja tuunaamassa

    UUTISET 26.7. 13:37 10

  9. Harjavalta hakee hallintojohtajaa

    UUTISET 26.7. 09:59 10

  10. Hurja takaa-ajo Nakkilassa

    UUTISET 25.7. 14:54 11

  1. 150 000 rullan rakennelma

    UUTISET 29.7. 09:34 20

  2. Vielä lisää mutkia kokemäkeläisabien kotimatkaan – bussi ajoi satoja kilometrejä harhaan

    AJANKOHTA 21.4. 17:25 180

  3. Kyläsampo auttaa kylien investointeja

    UUTISET 15.6. 17:34 220

  4. Maj Karma antaa päätösvallan faneillensa

    UUTISET 10.6. 12:32 300

  5. Nettisivut toimivat huonosti

    UUTISET 9.6. 17:55 320

  6. Kiukaisten lukiolla enää vuosi jäljellä

    UUTISET 21.6. 09:20 190

  7. Valkolakki päässä kohti tulevaa

    UUTISET 4.6. 15:11 400

  8. Jouni Auramo rehtoriksi Pirkanmaalle

    UUTISET 22.6. 17:40 210

  9. Uuttu ja Katajala mukana kaupunginjohtajakilvassa

    UUTISET 30.6. 14:48 183

  10. Ilkivaltaa Pirkkalan ekopisteellä

    UUTISET 22.7. 10:43 13

  1. Päihdevalvonnassa narahti 46

    UUTISET 6.6. 15:41 370

  2. Rattijuoppo törmäsi valaisinpylvääseen Kokemäellä

    UUTISET 3.6. 08:05 440

  3. Ei suihkukieltoa Pitkiksellä

    UUTISET 8.7. 11:04 140

  4. Vuorenmaan keskus kasvaa

    UUTISET 14.7. 09:59 120

  5. Valkolakki päässä kohti tulevaa

    UUTISET 4.6. 15:11 400

  6. Puolustusvoimien vaatetushuollon johto ensi vuodesta lähtien Säkylässä

    UUTISET 7.6. 15:02 360

  7. Klaus Unkuri ehdolle eduskuntaan

    UUTISET 16.7. 13:34 90

  8. Humalainen ajeli autolla Vampulassa

    UUTISET 7.6. 13:46 270

  9. Uimavedet hyvänlaatuisia

    UUTISET 11.6. 13:10 300

  10. Konepajan varaston seinä kaatui

    UUTISET 3.6. 15:08 370

  1. Kokemäen viljavarastolta löytynyt kaksi kuollutta

    UUTISET 1.7. 16:56 12051

  2. Mitä hyvää on festivaaleissa?

    UUTISET 30.6. 13:33 2011

  3. Öljyä tielle Harjavallassa

    UUTISET 21.6. 13:47 190

  4. Peipohjan palotaloa sammutettu jo kahdesti perjantaina

    UUTISET 15.7. 19:04 182

  5. Kallioketoja niitetään syksyllä

    UUTISET 30.6. 09:48 180

  6. Kiukaisten lukiolla enää vuosi jäljellä

    UUTISET 21.6. 09:20 190

  7. Uuttu ja Katajala mukana kaupunginjohtajakilvassa

    UUTISET 30.6. 14:48 183

  8. Maj Karma ja Ylppö vahvoilla

    UUTISET 28.6. 16:37 181

  9. Jouni Auramo rehtoriksi Pirkanmaalle

    UUTISET 22.6. 17:40 210

  10. Rattijuoppo jatkoi jalan

    UUTISET 22.6. 15:16 200

  1. Omaishoitajien jaksaminen huolestuttaa

    UUTISET 10.11. 15:08 49 1 10

  2. 150 000 rullan rakennelma

    UUTISET 29.7. 09:34 2 0 10

  3. Kokemäen pyramidi valmistunee torstaina

    UUTISET 26.7. 15:21 4 2 8

  4. Iskelmälaulaja autolla ojaan Kokemäellä

    UUTISET 23.7. 08:23 5 0 8

  5. Kokemäen viljavarastolta löytynyt kaksi kuollutta

    UUTISET 1.7. 16:56 120 51 7

  6. Hurja takaa-ajo Nakkilassa

    UUTISET 25.7. 14:54 1 1 7

  7. Lupa lähteä lapasesta

    AJANKOHTA 3.3. 09:40 77 0 6

  8. Postia pappi Jaakobille lähtee Oscareille

    UUTISET 17.9. 14:33 73 1 6

  9. Uuttu ja Katajala mukana kaupunginjohtajakilvassa

    UUTISET 30.6. 14:48 18 3 6

  10. Huonosti ajoitettu roskien poltto

    UUTISET 28.7. 09:33 1 0 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:

Sydän-Satakunta/Jokilaakso: Kilkunkatu 12, 32800 KOKEMÄKI  Vaihde: 010 665 5700 Fax: 010 665 5712   Palaute  |  Mediakortti Sydän-Satakunta  |  Mediakortti Jokilaakso