Huittinen saa ison kesätapahtuman
- Suomen Sikayrittäjien puheenjohtaja Martin Ylikännö, Huittisten kaupungin elinkeinojohtaja Eila Törmä sekä Huittisten Seurahuoneen ravintoloitsija Riki Huhtala odottavat heinäkuun alussa paikkakunnalle vähintää 3 500 käv
Kauppa- ja ruokakaupunkina tunnettua Huittista on vuosia vaivannut yksi ongelma, eli ison merkittävän kesätapahtuman puuttuminen. Nyt sellainen toivotaan paikkakunnalle saadun. Saparofestari järjestetään Seurahuoneen alueella heinäkuun alussa.
– Huittinen on kehittynyt agribisnes-suuntaan, ja toimme pöytään ajatuksen, että tapahtuma voisi olla ruuan ympärille rakentuva. Samaan aikaan Seurahuoneelle tuli kokeneita tapahtumavetäjiä, Huittisten kaupungin elinkeinojohtaja Eila Törmä kertoo.
– Nämä natsasivat yhteen ja Huittisiin saatiin tapahtuma, missä on hyvää musiikkia ja se kytkeytyy paikkakunnalla valmistettavaan hyvään ruokaan.
Ravintoloitsija Riki Huhtala toteaa, että esiintyjävalinnoissa ei lähdetty hakemaan kuuta taivaalta, vaan ohjelma on rakennettu jokaiselle sopivaksi. Ravintolan piha-alueella ja sisällä esiintyvät kahden päivän aikana Peer Günt, Pauli Hanhiniemi, Suurlähettiläät, Pasi Vainionperä sekä Femu Brass Band. Luvassa on myös oma tapahtuma lapsille.
Musiikin lisäksi festivaalivieraat voivat nauttia paikallisesta ruuasta; tapahtumaan osallistuvat myös molemmat huittislaiset lihatalot sekä Saarioinen.
Lue aiheesta lisää torstain Jokilaaksosta.



hyvä
Ilmoita asiaton kommentti