Pelimannimäki tuo iloa ihmisille
- Antti Tuomento kutsuu itseään monialataiteilijaksi, koska yhdistää mielellään eri aloja. Trapetsinsa esimerkiksi kulkee hänen rakentamansa uraanilouhoksen yläpuolella.
Pelimannimäkeä pyörittävässä kuva- ja sirkustaiteilija Antti Tuomennossa on oltava vähän keksijänvikaakin. Se on ensimmäinen ajatus, kun köyliöläinen esittelee Tuiskulassa sijaitsevaa taidematkailukohdetta. Pelimannimäeltä löytyvät muun muassa kompressorilla toimivaa metsäkone, jolla pystyy kaatamaan pienen puun, kylpyammeauto sekä tanssienergialla pyörivä maapallo. Viimeksi mainittu on vielä kesken, mutta köyliöläinen kertoo tekevänsä sitä ja muita töitään sitä mukaa, kun saa materiaalia.
Matkailukäytössä Pelimannimäestä on noin hehtaari, mutta Antti Tuomennon mukaan rakennusvaraa olisi vielä toiset saman verran. Pelimannimäkeä kierrellessä ja Tuomennon töitä katsellessa alkaa väkisinkin miettiä, onko niillä tarkoitus ottaa kantaa vai viihdyttää. Köyliöläisen mukaan sekä että.
– Niissä on jotain, mitä ihmiset naurahtavat, mutta niissä on aina myös jokin juttu.
Tuomento alkoi rakentaa Pelimannimäkeä vuonna 1990. Hänen mukaansa yksi syy taidematkailukohteen perustamiselle oli se, ettei Suomessa saa hänen mielestään tehdä mitään; Tuomento haluaa tuoda ihmisille iloa.
Lue aiheesta lisää torstain Jokilaaksosta.


