Huutokauppa Honkalan hyväksi
- Vaikka Säkylän tori on tunnetusti vilkas joka viikko, taisi torilla järjestetty huutokauppa lisätä kävijämäärää vielä hieman.
Joka toinen vuosi Säkylässä järjestetään huutokauppa seuratalo Honkalan hyväksi. Viimeksi tällainen huutokauppa käytiin torstaina Säkylän torilla.
Säkylän Honkala Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Mäen mukaan lahjoituksia tuli vielä vähän ennen huutokaupan alkua, vaikka niitä oli kerätty jo hyvän aikaa aiemminkin. Hän luonnehti kaupattavia tavaroita pääsääntöisesti ehjiksi ja käyttökelpoisiksi kiertoon sopiviksi.
– Tavaraa oli huudettavana saman verran kuin viime kerrallakin, mutta pöytiä ja tauluja saattoi olla aiempaa useampi. Tavaraa oli lastenrattaista rollaattoreihin.
Huutokaupan tuotto käytetään seuratalon remonttiin ja ylläpitoon. Mäen mukaan käynnistymässä on keittiön remontin suunnittelu.
– Kylmäkalustoa on liian vähän. Keittiön kalustoa ja sisustusta tullaan uusimaan, minkä lisäksi lähivuosina Honkalan ulkovuori joudutaan uusimaan.


