Satasoiton ensisävelet perjantaina
Kokemäellä ja Harjavallassa kahtena seuraavana viikonloppuna soiva Satasoitto tarjoaa kaksitoista konserttia. Mukana on vanhoja tuttuja esiintymispaikkoja sekä joitain uusia.
Esiintyjät alkavat saapua Kokemäelle torstaina, ja konsertit alkavat perjantaina. Ensimmäinen viikonloppu toteutetaan tiiviillä periodilla, Satasoiton toinen taiteellinen johtaja, Eeva-Maija Talasma kertoo. Ensimmäisen viikonlopun pääpaino onkin Kokemäellä, vaikka lauantaina ja sunnuntaina konsertoidaan myös Harjavallassa.
Jälkimmäinen viikonloppu ajoittuu samaan ajankohtaan Harjavallan markkinoiden kanssa. Satasoiton taiteellinen johtaja Markku Ollila toivoo yleisön löytävän tiensä myös konsertteihin.
Tänä vuonna Satasoitto vierailee ensimmäistä kertaa Venton Vintillä Harjavallan Hiirijärvellä sekä Kauvatsan kirkossa. Erikseen Ollila nostaa esille myös päätössunnuntaina Harjavallan kirkossa järjestettävän maratonkonsertin, jossa musiikki soi kolme tuntia lähes tauotta; taukoa on luvassa ainoastaan esiintyjäryhmien vaihtuessa.
– Debytanttikonserttiinkin toivoisi yleisöä, sillä esiintyjä on valovoimainen, taiteelliset johtajat kertovat.
Lue aiheesta lisää torstain Jokilaaksosta.



Tänä vuonna mennään ainakin tiistain perhekonserttiin. Taas yksi mahtava musiikkitapahtuma kotikaupungissa!
Ilmoita asiaton kommentti