Järilän FK-rataa kunnostetaan
- FK-rata kasvaa laajennuksen jälkeen 360 metriä, Kokemäen FK-kerhon puheenjohtaja Petri Lepistö ja hallituksen varajäsen Teijo Heikkilä kertovat.
Järilän FK-rataa Kokemäellä laajennetaan ja kunnostetaan seuraavan kolmen vuoden aikana. Tänä kesänä rataa jatketaan 360 metriä.
Laajennuksen jälkeen Järilän FK-radan pituus tulee olemaan yli kilometri. Uudempi lenkki tulee myös erikseen ajettavaksi, jolloin nuoremmat kuskit voivat kerhoiltoina autoilla sillä, ja kilpakuskit vanhalla radalla. Laajennus on turvallisuuskysymys, Kokemäen FK-kerhon puheenjohtaja Petri Lepistö kertoo.
FK-radalle on alettu rakentaa myös uutta varikkoa, ja sen pitäisi valmistua elokuuhun mennessä, jolloin järjestetään Järilänvuoren kakkoskisat. Kokemäen FK-kerhon puheenjohtaja epäilee, että kilpailijamäärä tulee tuolloin kasvamaan, sillä radan työt kiinnostavat laajalti.
– Kahden viikon aikana olemme saaneet 20 uutta jäsentä. Lisäksi lähialueen maansiirtoalan yritykset ovat sponsoroineet meitä lainaamalla työkoneita.
Lue aiheesta lisää torstain Jokilaaksosta.



Harrastajia käy Kokemäen ulkopuoleltakin, joten epäilevän Tuomaan kommentit voi jättää omaan arvoonsa. Erittäin kannatettava hanke.
Ilmoita asiaton kommentti