Koko kahvio uuteen kuosiin
- Erik Haviala, Marko Kemppinen, Pasi Kaija ja Tuomas Kirjavainen kiinnittivät kahvion uusia kattopeltejä.
Harjavallan Jymyn puheenjohtaja Marko Kemppinen ynnää ja saa tulokseksi 618. Näin monta talkootuntia Hiittenharjun kahviorakennuksen uusimiseksi on jo tehty.
– Viikonloppuisin töissä on ollut isompia ryhmiä, arkisin vain pari miestä.
Jymyläiset ovat tehneet jo muutaman isomman viikonloppurupeamaan ja kuluvan heinäkuun viimeisessä viikonvaihteessa on taas luvassa isompi rysäys.
Kahvio pannaan uuteen kuosiin niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Hanke on osa Jymyn 4-vuotista Hiittenharjun kehittämishaketta, johon seura sai Karhuseutu ry:ltä kehittämisrahaa 200 000 euroa. Kahvion osuus tästä summasta on 82 000 euroa.
Ensimmäisenä hankevuonna Hiittenharjulle pysytettiin uusi hiihtohissi ja rinteitä kunnostettiin.
– Ei juuri paremmin olisi voinut käydä, sillä viime talvi oli pitkä, kunnon vanhan ajan talvi ja heti laskettelijat saivat käyttöönsä uuden hissin, myhäilee Kemppinen.
Hyvästä talvikaudesta Jymyn miehet saivat intoa siinä määrin, että he päättivät uusia koko kahvion, vaikka ensin oli määrä uusia vain katto.
– Lokakuussa on tulossa Jymyn 100-vuotisjuhlat ja ajattelimme, että sen kunniaksi tehdään koko remontti saman tien.
Vain kahvion keittiön uusiminen jää ensi vuodelle. Siihen tehdään saman tien laajennusosa, jonka ansiosta kahviota voidaan vuokrata myös ulkopuolisten käyttöön, sanoo Kemppinen.
Lue lisää torstain Sydän-Satakunnasta.



Taas hyvä uutinen, joka hyödyttää Harjavallan lisäksi koko seutukuntaa.
Ilmoita asiaton kommentti