Uutiset

Päivitetty 3.9. 10:44, julkaistu 1.9. 17:31

Säkylä-seura palkkasi projektityöntekijän

Kuva: Jussi Rakkolainen
Jussi RakkolainenLähetä palautetta toimittajalle
Saija Virtasen ja Timo Mäntyrannan esittelemät viirit tulevat myyntiin tällä viikolla.


Keväällä perustettu Säkylä-seura on nuoresta iästään huolimatta saanut jo jonkin verran näkyvää aikaiseksi. Seura panostaa käynnistysvaiheeseen, ja siksi palkkasi projektityöntekijän.

– Jotta Säkylä-seura voisi olla merkittävä yhdistys paikkakunnalla, haluamme panostaa alkuun; pelkällä talkootyöllä emme pystyisi siihen. Kun aktiiviset ihmiset kuuluvat moneen yhdistykseen, on projektihenkilö tärkeä. Hän pitää nyörejä käsissään, seuran puheenjohtaja Timo Mäntyranta ja varapuheenjohtaja Silja Saveljeff kertovat.

Osa-aikaisena projektisihteerinä vuoden loppuun työskentelee kauttualainen Saija Virtanen, joka alkuvaiheessa on työskennellyt lähinnä seuran verkkosivujen parissa. Hän tulee olemaan myös yhteydessä muihin säkyläläisiin yhdistyksiin; Säkylä-seura toivoo saavuttavansa aseman, jolloin se voisi olla sateenvarjo muille yhdistyksille.

– Vaikka olemme nuorin säkyläläisyhdistys, on siihen kuuluvilla ihmisillä toiminnallisesti paljon kokemusta. Meillä on ajatus hankkeesta, joka yhdistäisi paikalliset yhdistykset. Esimerkiksi verkkosivut voitaisiin tehdä yhdessä, jolloin Säkylän osuus säilyisi eheänä kuntaliitoksen jälkeenkin.

Aiheesta lisää torstain Jokilaaksossa.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)24.1.2010 14:34

JL Toimitus kirjoitti: Säkylä-seura haluaa ylläpitää säkyläläisyyttä. Millainen on kotiseutuhenki omalla paikkakunnallasi, mitä sen hyväksi on tehty, ja mitä sen parantamiseksi voitaisiin tehdä?

Säkylän kunnan hallintokulttuuri aiheutti orastavalle kuntaliitokselle sen, että Euran kunta antoi Säkylälle rukkaset. Säkylä jäi lehdellä soittelemaan. Samoin kävi kun kunnan virkamiehet rupesivat keppostelemaan, museohanke siirtyi muualle. Säkylä-seuran muistelujen kerääminen loppui heti alkumetreillä, kun piti ruveta sateenvarjon pitäjäksi. Nyt muistelmat ja vanhat valokuvat odottavat pöytälaatikoissaan uuden Felix linnun tulemista, kumpi ehtii ensin ajan hammas vai Felix lintu neljännen kerran.
Lehdistä luettua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.1.2010 18:21

JL Toimitus kirjoitti: Säkylä-seura haluaa ylläpitää säkyläläisyyttä. Millainen on kotiseutuhenki omalla paikkakunnallasi, mitä sen hyväksi on tehty, ja mitä sen parantamiseksi voitaisiin tehdä?

Säkylä-seuralla on suuria tavoitteita, onko ne sitten tarkoitus toteuttaa aika näyttää. Itse olen aloittanut perinnetiedon keräämisen 1950 luvulla, siellä missä milloinkin olen asunut. Samoihin aikoihin aloitin myös vanhojen esineiden keräilyn, sekä niihin liittyvän perinnetiedon keräämisen. Vanhin perinnetieto esineen kohdalla yltää 1714 luvulle saakka. Tarkoituksenani oli perustaa Säkylään jonkinlainen talonpoikaismuseo, koska esineet ovat sen tapaisia ja kokoelma kattava eri aikakausilta. Kuitenkin asiat muuttiuvat 2008 kesällä, kun ympäristötoimistolla oli erilaiset maankäyttösuunnitelmat peltolohkoilleni, eikä maatalouden harjoittaminen ole enää mielekästä. Museon perustamisesta en ole luopunut, se siirtyy muualle. Museon ystävä

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.12.2009 16:03

JL Toimitus kirjoitti: Säkylä-seura haluaa ylläpitää säkyläläisyyttä. Millainen on kotiseutuhenki omalla paikkakunnallasi, mitä sen hyväksi on tehty, ja mitä sen parantamiseksi voitaisiin tehdä?

Perinnetiedon keräämistä pidän hyvin tärkeänä asiana, koska rivit harvenevat ja tieto sen mukana.

Ilmoita asiaton kommentti

JL Toimitus2.9.2009 09:17

Lainaus artikkelista: Keväällä perustettu Säkylä-seura on nuoresta iästään huolimatta saanut jo jonkin verran näkyvää aikaiseksi. Seura panostaa...

Säkylä-seura haluaa ylläpitää säkyläläisyyttä. Millainen on kotiseutuhenki omalla paikkakunnallasi, mitä sen hyväksi on tehty, ja mitä sen parantamiseksi voitaisiin tehdä?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jälleen luvassa tosi kuumaa

    UUTISET 26.7. 10:39 10

  2. 150 000 rullan rakennelma

    UUTISET 29.7. 09:34 20

  3. Huonosti ajoitettu roskien poltto

    UUTISET 28.7. 09:33 10

  4. Asuinpaikka vaihtuu, juuret pysyvät

    AJANKOHTA 26.7. 18:17 30

  5. Kokemäen pyramidi valmistunee torstaina

    UUTISET 26.7. 15:21 42

  6. Akvarellistit kokoontuvat Harjavaltaan pitkien matkojenkin takaa

    UUTISET 27.7. 13:33 11

  7. Kokemäki haastattelee kuusi hakijaa

    UUTISET 26.7. 13:43 01

  8. Matonkuteita ja kahvipusseja tuunaamassa

    UUTISET 26.7. 13:37 10

  9. Harjavalta hakee hallintojohtajaa

    UUTISET 26.7. 09:59 10

  10. Hurja takaa-ajo Nakkilassa

    UUTISET 25.7. 14:54 11

  1. Vielä lisää mutkia kokemäkeläisabien kotimatkaan – bussi ajoi satoja kilometrejä harhaan

    AJANKOHTA 21.4. 17:25 180

  2. 150 000 rullan rakennelma

    UUTISET 29.7. 09:34 20

  3. Kyläsampo auttaa kylien investointeja

    UUTISET 15.6. 17:34 220

  4. Maj Karma antaa päätösvallan faneillensa

    UUTISET 10.6. 12:32 300

  5. Nettisivut toimivat huonosti

    UUTISET 9.6. 17:55 320

  6. Kiukaisten lukiolla enää vuosi jäljellä

    UUTISET 21.6. 09:20 190

  7. Valkolakki päässä kohti tulevaa

    UUTISET 4.6. 15:11 400

  8. Jouni Auramo rehtoriksi Pirkanmaalle

    UUTISET 22.6. 17:40 210

  9. Uuttu ja Katajala mukana kaupunginjohtajakilvassa

    UUTISET 30.6. 14:48 183

  10. Ilkivaltaa Pirkkalan ekopisteellä

    UUTISET 22.7. 10:43 13

  1. Päihdevalvonnassa narahti 46

    UUTISET 6.6. 15:41 370

  2. Rattijuoppo törmäsi valaisinpylvääseen Kokemäellä

    UUTISET 3.6. 08:05 440

  3. Ei suihkukieltoa Pitkiksellä

    UUTISET 8.7. 11:04 140

  4. Vuorenmaan keskus kasvaa

    UUTISET 14.7. 09:59 120

  5. Valkolakki päässä kohti tulevaa

    UUTISET 4.6. 15:11 400

  6. Puolustusvoimien vaatetushuollon johto ensi vuodesta lähtien Säkylässä

    UUTISET 7.6. 15:02 360

  7. Klaus Unkuri ehdolle eduskuntaan

    UUTISET 16.7. 13:34 90

  8. Humalainen ajeli autolla Vampulassa

    UUTISET 7.6. 13:46 270

  9. Uimavedet hyvänlaatuisia

    UUTISET 11.6. 13:10 300

  10. Konepajan varaston seinä kaatui

    UUTISET 3.6. 15:08 370

  1. Kokemäen viljavarastolta löytynyt kaksi kuollutta

    UUTISET 1.7. 16:56 12051

  2. Mitä hyvää on festivaaleissa?

    UUTISET 30.6. 13:33 2011

  3. Öljyä tielle Harjavallassa

    UUTISET 21.6. 13:47 190

  4. Jouni Auramo rehtoriksi Pirkanmaalle

    UUTISET 22.6. 17:40 210

  5. Kiukaisten lukiolla enää vuosi jäljellä

    UUTISET 21.6. 09:20 190

  6. Uuttu ja Katajala mukana kaupunginjohtajakilvassa

    UUTISET 30.6. 14:48 183

  7. Maj Karma ja Ylppö vahvoilla

    UUTISET 28.6. 16:37 181

  8. Rattijuoppo jatkoi jalan

    UUTISET 22.6. 15:16 200

  9. 3G-verkko laajeni Köyliöön

    UUTISET 29.6. 16:31 180

  10. Kallioketoja niitetään syksyllä

    UUTISET 30.6. 09:48 180

  1. Omaishoitajien jaksaminen huolestuttaa

    UUTISET 10.11. 15:08 49 1 10

  2. 150 000 rullan rakennelma

    UUTISET 29.7. 09:34 2 0 10

  3. Kokemäen pyramidi valmistunee torstaina

    UUTISET 26.7. 15:21 4 2 8

  4. Iskelmälaulaja autolla ojaan Kokemäellä

    UUTISET 23.7. 08:23 5 0 8

  5. Kokemäen viljavarastolta löytynyt kaksi kuollutta

    UUTISET 1.7. 16:56 120 51 7

  6. Hurja takaa-ajo Nakkilassa

    UUTISET 25.7. 14:54 1 1 7

  7. Lupa lähteä lapasesta

    AJANKOHTA 3.3. 09:40 77 0 6

  8. Postia pappi Jaakobille lähtee Oscareille

    UUTISET 17.9. 14:33 73 1 6

  9. Uuttu ja Katajala mukana kaupunginjohtajakilvassa

    UUTISET 30.6. 14:48 18 3 6

  10. Huonosti ajoitettu roskien poltto

    UUTISET 28.7. 09:33 1 0 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:

Sydän-Satakunta/Jokilaakso: Kilkunkatu 12, 32800 KOKEMÄKI  Vaihde: 010 665 5700 Fax: 010 665 5712   Palaute  |  Mediakortti Sydän-Satakunta  |  Mediakortti Jokilaakso