Omaishoitajien jaksaminen huolestuttaa
- Omaishoitajilla ei ole tarpeeksi tietoa joka asiasta, Riitta Sattilainen ja Tiina Kulha-Hynninen arvelevat. Tämä on yksi syy miksi Kokemäellä järjestetään keskustelutilaisuus.
Kokemäellä on keskusteltu viime aikoina kiivaasti omaishoidosta, ja muutama sata jopa allekirjoitti kansalaisadressin, jossa arvosteltiin kaupunkia heitteillejätöstä. Marraskuun lopulla paikkakunnalla saataneen omaishoitoa askarruttaviin kysymyksiin vastauksia, kun seurakuntakeskuksessa järjestetään paneelikeskustelu.
Tilaisuuden järjestävät Kokemäen seurakunta ja Punaisen Ristin Kokemäen osasto. Sitä on ollut järjestämässä diakonityöntekijä Tiina Kulha-Hynninen, joka aloitti vakituisessa työsuhteessa Kokemäen seurakunnassa elokuussa, mutta toimi jo vuosi sitten sijaisena.
Kokemäellä nousi heti elokuussa vahvasti esille epätieto, epävarmuus, hämmennys ja ahdistus siitä, kuinka kauan omaishoitaja jaksaa, Kulha-Hynninen kertoo. Hän, SPR:n Kokemäen osaston puheenjohtaja Juhani Merikallio ja omaishoitajien tukitoiminnan aluetyöntekijä Riitta Sattilainen toteavat, ettei omaishoitajilla ole tietoa joka asiasta, eikä tiedotusta ole tarpeeksi.
– Omaishoitajuudesta on puhuttu vuosia, mutta tuntuu, että monet asiat junnaavat edelleen paikoillaan, vaikka monet ovat myös menneet eteenpäin.
Aiheesta lisää torstain Jokilaaksossa. Keskustelutilaisuus järjestetään Kokemäen seurakuntakeskuksessa tiistaina 24. marraskuuta kello 16.



Onko sinulla kokemusta omaishoitajana olemisesta? Millaisissa asioissa omaishoitajat tarvitsisivat eniten apua ja parannusta nykyisiin olosuhteisiin?
Ilmoita asiaton kommentti