Uutiset

Päivitetty 2.12. 10:54, julkaistu 2.12. 10:12

Kokemäki sai yllätysvieraita Bulgariasta

Kuva: Timo Simula
Timo SimulaLähetä palautetta toimittajalle
Pitkäjärven Vapaa-ajankeskukseen tiistaina majoittuneet turvapaikanhakijat saivat keskiviikkoaamuna tietoa siitä, miten majoitustiloissa ollaan ja eletään.


Pitkäjärven vapaa-ajankeskus muuttui tiistaina yllättäen pakolaiskeskukseksi, kun sen tiloihin majoittui 41 turvapaikanhakijaa. Asukkaat ovat Bulgarian romaneja, jotka saapuivat Suomeen lentokoneella noin viikko sitten. Turvapaikanhakijat ovat pääosin nuorta väkeä, heistä 15 on alle 18-vuotiaita.

Koska turvapaikanhakijat ovat Euroopan unionin kansalaisia, heidän turvapaikkahakemuksiinsa sovelletaan nopeutettua käsittelyä. Sen vuoksi romanien arvioidaan viipyvän Kokemäellä vain pari kuukautta.

Hätämajoitusta hallinnoivan Punaisen Ristin Satakunnan piirin puheenjohtaja Juhani Merikallio kertoo, että bulgarialaisten on hyvin vaikea saada turvapaikkaa, sillä Suomi katsoo Bulgarian olevan turvallinen maa. Sillä perusteella, että romanit ovat Bulgariassa huonossa taloudellisessa asemassa ei ole perusteena turvapaikan myöntämiselle.

Lue lisää turvapaikanhakijoista torstain Sydän-Satakunnasta.

AVAINSANAT: turvapaikanhakijat, Pitkäjärven Vapaa-ajankeskus, Bulgarian romanit

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Profican tavoittelee voimakasta kasvua

    UUTISET 10.3. 09:16 30

  2. Kuin lentokoneen pitoa

    UUTISET 8.3. 12:59 30

  3. Eskarilaislle ikioma tila koulun pihamaalle

    UUTISET 10.3. 10:49 30

  4. Pyry Tiirinen varusmiestoimittajaksi

    UUTISET 9.3. 08:35 40

  5. Ihmiset on rock

    AJANKOHTA 8.3. 17:05 140

  6. Kaikilla on rikkautensa ja heikkoutensa

    AJANKOHTA 10.3. 11:30 60

  7. Huittisissa palkittiin mestarimyyjiä

    AJANKOHTA 10.3. 09:21 60

  8. SPR alkaa tarjota lounasta Kokemäellä

    AJANKOHTA 9.3. 11:26 130

  9. Palomiehet kaikkoavat Kokemäen paloasemalta

    UUTISET 10.3. 08:24 71

  10. Suominen lomauttaa ehdollisesti

    UUTISET 9.3. 15:28 80

  1. Päihtyneet olivat tienposkessa hätävilkut päällä

    UUTISET 18.9. 12:04 8670

  2. Kuorojen yhteisponnistus

    AJANKOHTA 15.4. 11:07 15650

  3. Palomiehet kaikkoavat Kokemäen paloasemalta

    UUTISET 10.3. 08:24 71

  4. Säkylä-seura palkkasi projektityöntekijän

    UUTISET 1.9. 17:31 9664

  5. Lauttakylä kuvina kansien väliin

    AJANKOHTA 5.11. 10:00 22740

  6. SPR alkaa tarjota lounasta Kokemäellä

    AJANKOHTA 9.3. 11:26 130

  7. Pysäköintikielto tulossa jäähallin kohdalle

    UUTISET 9.3. 10:47 110

  8. Kaikilla on rikkautensa ja heikkoutensa

    AJANKOHTA 10.3. 11:30 60

  9. Huittisissa palkittiin mestarimyyjiä

    AJANKOHTA 10.3. 09:21 60

  10. Komeita jääpuikkorivistöjä

    UUTISET 21.2. 18:04 320

  1. Kaupunginjohtajan palkankorotussotku puhuttaa Kokemäellä

    UUTISET 3.3. 16:58 470

  2. Säkylä-seura palkkasi projektityöntekijän

    UUTISET 1.9. 17:31 9664

  3. Päihtyneet olivat tienposkessa hätävilkut päällä

    UUTISET 18.9. 12:04 8670

  4. Kuorojen yhteisponnistus

    AJANKOHTA 15.4. 11:07 15650

  5. Lauttakylä kuvina kansien väliin

    AJANKOHTA 5.11. 10:00 22740

  6. Kenon voitokas rivi pelattiin Kokemäellä

    UUTISET 1.3. 14:56 550

  7. Lupa lähteä lapasesta

    AJANKOHTA 3.3. 09:40 500

  8. Salosta epäillään enää valtiorajarikoksesta

    UUTISET 24.2. 10:07 820

  9. Vuosi vuodelta hurjempaa

    UUTISET 9.6. 19:43 12680

  10. Humalainen nuori kuski ajoi auton katolleen ojaan Säkylässä

    UUTISET 7.2. 12:10 1540

  1. Kuorojen yhteisponnistus

    AJANKOHTA 15.4. 11:07 15650

  2. Päihtyneet olivat tienposkessa hätävilkut päällä

    UUTISET 18.9. 12:04 8670

  3. Säkylä-seura palkkasi projektityöntekijän

    UUTISET 1.9. 17:31 9664

  4. Lauttakylä kuvina kansien väliin

    AJANKOHTA 5.11. 10:00 22740

  5. Teemu Heino ylsi heti rankingin kärkeen

    URHEILU 8.2. 08:30 1520

  6. Vuosi vuodelta hurjempaa

    UUTISET 9.6. 19:43 12680

  7. Kuparikiekon ja Raikkaan yhteistyö turvaa juniorijoukkueet

    URHEILU 1.9. 14:08 9520

  8. Humalainen nuori kuski ajoi auton katolleen ojaan Säkylässä

    UUTISET 7.2. 12:10 1540

  9. Nopeammat yhteydet joka kuntaan

    UUTISET 28.10. 09:12 6651

  10. Maakunnallinen kirjastojärjestelmä käyttöön

    UUTISET 1.12. 13:53 4892

  1. Kuin lentokoneen pitoa

    UUTISET 8.3. 12:59 3 0 7

  2. Golden Hawks tekee klubikulttuuria tutuksi Harjavallassa

    UUTISET 2.3. 08:20 35 0 7

  3. Pyry Tiirinen varusmiestoimittajaksi

    UUTISET 9.3. 08:35 4 0 5

  4. Kuorojen yhteisponnistus

    AJANKOHTA 15.4. 11:07 1565 0 5

  5. Profican tavoittelee voimakasta kasvua

    UUTISET 10.3. 09:16 3 0 5

  6. Päihtyneet olivat tienposkessa hätävilkut päällä

    UUTISET 18.9. 12:04 867 0 4

  7. Harjavaltalaistähti Happoradion videolla

    AJANKOHTA 3.9. 14:25 36 0 4

  8. Huittisten apteekkiin murtautuneet poliisin haaviin

    UUTISET 2.3. 14:49 33 0 3

  9. Jenna Jokela juoksi SM-hopealle

    URHEILU 21.2. 10:50 12 0 3

  10. Ihmiset on rock

    AJANKOHTA 8.3. 17:05 14 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:

Sydän-Satakunta/Jokilaakso: Kilkunkatu 12, 32800 KOKEMÄKI  Vaihde: 010 665 5700 Fax: 010 665 5712   Palaute  |  Mediakortti Sydän-Satakunta  |  Mediakortti Jokilaakso