Rattijuoppo törmäsi valaisinpylvääseen Kokemäellä
- Kokemäen keskustan suunnasta tullut henkilöauto törmäsi Juhanantien risteyksessä olevaan valaisinpylvääseen ja jatkoi siitä vielä vähän matkaa Peipohjan suuntaan.
Rattijuopon ajama henkilöauto törmäsi torstaiaamulla valaisinpylvääseen Kokemäen Satakunnantiellä. Onnettomuus sattui noin kello 7.20 Sinituotteen kohdalla, Satakunnantien ja Juhanantien risteyksessä. Autoa ajanut kokemäkeläinen, vuonna 1960 syntynyt nainen ei loukkaantunut onnettomuudessa mainittavasti, mutta hänet vietiin kuitenkin terveyskeskukseen tutkittavaksi.
Auton kuljettaja oli poliisin mittauksen mukaan 1,2 promillen humalassa. Lisäksi poliisi tutkii oliko nainen käyttänyt muita huumaavia aineita. Poliisi tutkii tapausta muun muassa törkeänä rattijuopumuksena.


