Suu makeaksi mansikoilla
- Mansikan satokausi käynnistyi tällä viikolla. Kiukaislaisen Aimo Tuomisen mukaan parasta mansikkaa saa juuri alkukesästä.
Mansikoiden satokausi käynnistyi tällä viikolla. Kiukaisissa Tuomisen tilalla marjaa on saanut kesäkuun aikana kasvihuoneesta, mutta avomaalle poimijat pääsivät vasta maanantaina. Mansikanviljelijä Aimo Tuomisen mukaan parhaat mansikat saadaan yleensä alkukesästä.
– Satokauden ensimmäiset marjat ovat mehukkaita ja sopivat myös kokonsa puolesta säilöttäviksi. Monet hakevat silti litran tai pari suoraan popsittavaksikin.
Tuomisen mukaan mansikat ovat selviytyneet hyvin alkukesän sateista, enemmän ilmoista kärsivät peruna ja herne. Marjojen pääsato kypsynee heinäkuun puolivälissä, ellei jo aiemmin.
– Kaikki riippuu säästä. Jos helteet jatkuvat, marjat kypsyvät hyvinkin nopeasti. Toiveena olisi mahdollisimman pitkä satokausi, joten ihanteellisin sää tälle kesälle on viileä mutta aurinkoinen.
Lue lisää torstain Sydän-Satakunnasta.



ostin köyliöläisiä mansikoita ja ne eivät todellakaan olleet makeita...
Ilmoita asiaton kommentti