Äkkilähtö armeijaan mahdollista vielä muutaman päivän
Vuoden toinen saapumiserä astuu varusmiespalvelukseen maanantaina 12. heinäkuuta. Kevään pääsykokeiden tulokset julkaistaan lähipäivinä, minkä seurauksena osa opiskelupaikan saaneista pyrkii siirtämään palvelukseen astumistaan myöhempään ajankohtaan.
– Opiskelupaikan saaminen on perusteltu syy palvelusajan muutosesitykselle. Tämän myötä varuskunnissa vapautuu petipaikkoja, joihin voidaan äkkilähdöllä määrätä sellaisia asevelvollisia, joiden aloitusajankohta on esimerkiksi ensi tammikuussa. Tätä mahdollisuutta tarjotaan erityisesti niille, jotka eivät ole jatkamassa opintojaan, eivät ole saaneet jatko-opiskelupaikkaa tai ovat tällä hetkellä työttöminä, kertoo komentajakapteeni Hannu Heinonen Varsinais-Suomen Aluetoimistosta.
Varsinais-Suomen Aluetoimiston vastuualueella vapaita aloituspaikkoja on Porin Prikaatissa Säkylässä sekä jonkin verran myös Merivoimissa. Satakunnan osalta aloituspaikkoja on tarjolla Tykistöprikaatissa Kankaanpäässä. Postitettujen anomusten tulee olla aluetoimistoissa viimeistään 6. heinäkuuta, mutta jos anomuksen vie itse ja pystyy odottamaan asian käsittelyajan, takaraja on perjantai 9. heinäkuuta kello 11.
Heinäkuun saapumiserästä useimmat ovat saaneet palvelukseen astumismääräyksensä jo kutsunnoissa pari vuotta sitten. Tuona aikana asevelvollisen terveydentilassa on saattanut tapahtua isojakin muutoksia, jotka voivat estää varusmiespalveluksen.
– Mikäli epäilee omaa palveluskelpoisuuttaan, viimeistään nyt kannattaa olla yhteydessä omaan aluetoimistoon ja tuoda asia julki tai lähettää tarvittava lääkärintodistus. Näin voidaan välttyä turhalta palveluksen aloittamiselta ja sen pikaiselta keskeyttämiseltä, Satakunnan Aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Harri Sahlstein muistuttaa.


