Pitkis-Sport-leirille jo rutiinilla
- Tällä viikolla Laura, Emma, Väinö ja Meeri Hakala saavat kokea liikunnan riemua Pitkis-Sport-leirillä Kokemäellä. Piki-koira ja Hermanni-kissa kirmaavat silloinkin kotimaisemissa Kiukaisissa.
Kokemäen Pitkäjärvellä tänään starttaavaan liikuntaleiriin osallistuu yli 1 500 lasta ja nuorta. Heidän joukkoonsa kuuluu myös kiukaislaisen Hakalan perheen nuoriso. 15-vuotias Meeri Hakala osallistuu Pitkis-Sport-leirille jo kahdeksatta kertaa. 14-vuotiaalla Lauralla edessä on seitsemäs kerta ja 11-vuotiaalla Emmalla kolmas. 9-vuotias Väinö on menossa leirille nyt toista kertaa.
Perheestä ensimmäisenä Pitkis-Sportiin osallistunut Meeri kertoo lähteneensä aikoinaan leirille kaverinsa innostamana. Myöhemmin nuoremmat sisarukset ovat vuorollaan ottaneet vanhemmista siskoistaan mallia.
Sisarusnelikko tietää aiempien vuosien pohjalta, että leirin ohjelmaan kuuluu urheilua, uimista, pihapelejä, tutustumisleikkejä, seinäkiipeilyä ja tietenkin leirikaste. Yhtenä päivänä leirillä järjestetään myös lajinvaihtopäivä, jolloin jokainen saa kokeilla kahta itselleen vierasta lajia.
– Kyllä me olemme leiriä jo odottaneet. Viikko on niin erilainen normaaliin verrattuna, kun kerran teltoissa asutaan, tuumaavat sisarukset.
Lue lisää maanantain Sydän-Satakunnasta.


