Tietyöt haittaavat liikennettä Säkyläntiellä
Säkyläntiellä Uudenniityntien ja Lepistöntien välillä ovat käynnissä rakennustyöt. Huittisten ja Säkylän välisellä tiellä parannetaan maantien rakennetta ja oikaistaan muutaman erittäin jyrkkä mutka. Koko parannettava osuus päällystetään uudelleen. Rakennustöiden stabilointi- ja päällystystyöt alkavat 19. heinäkuuta lisämurskeen ajolla, jolloin koko urakka-alue on murskepinnalla ja töistä aiheutuu merkittävää haittaa liikenteelle. Stabilointi- ja päällystystyöt kestävät elokuun loppuun asti. Koko urakka valmistuu syyskuun loppuun mennessä.
Stabilointi- ja päällystystöiden aikana tiealueella liikkuu erityisen paljon työntekijöitä ja koneita. Urakoitsija pyytää tienkäyttäjiä kiinnittämään huomionsa ajonopeuksiin tietyöalueella. Nopeus- ja muut mahdolliset liikennerajoitukset on asennettu sekä työntekijöiden että tienkäyttäjien turvallisuuden vuoksi.
Säkyläntien parantaminen aloitettiin viime vuoden lopulla. Hankkeen tavoitteena on varmistaa Huittisten Jokisivulle avatun kultakaivoksen kuljetusten sujuvuus ja turvallisuus kaikkina vuodenaikoina. Hankkeessa on tämän kevään aikana tehty rumpujen uusimisia, massanvaihtoja ja ojien perkuita.


