Vuorenmaan keskus kasvaa
- Vuorenmaan seuratalon terassin on määrä valmistua elokuuhun mennessä.
Vuorenmaan seurataloa laajennetaan tänä ja ensi vuonna runsaasti. Talon pinta-ala kasvaa yhteensä yli 130 neliötä; samassa rakennuksessa toimivan VPK:n puoli kasvaa 54 neliötä, seuratalo yhteensä kahdessa kerroksessa noin 80 neliötä. VPK:lle on rakennettu varastotiloja sekä levennetty autotallin ovia, jotta vuodenvaihteessa hankittu uusi auto mahtuu sisälle.
– Seuratalolla joka tilalla on useampi tarkoitus. Esimerkiksi laajennukseen tulee iso huone, joka on tanssi-iltoina orkesterin taukotila, juhlien aikaan toinen keittiö sekä myös lastenhoitohuone. Yläkerrassa voi tanssi-iltoina istuskella ja juhlissa ruokailla. Se toimii myös kokoustilana, ja nuorisotilaksikin sen voi valjastaa, koska yläkertaan tulee ulkoa oma sisäänkäynti,Vuorenmaan VPK:n yksikönjohtaja ja sihteeri sekä Seurataloyhtymän puheenjohtaja Hannu Rantala kertoo.
Nyt tehtävä laajennus vastaa Rantalan mukaan seuratalolla olleisiin puutteisiin; seuratalolla on ollut vähän keittiökapasiteettia, heikot orkesterin sosiaalitilat, eikä vahtimestarilla ole ollut työtiloja. Kiireellisin työkohde on katettu terassi, jonka on määrä valmistua elokuun alkuun mennessä.
Lue aiheesta lisää torstain Jokilaaksosta.


