Harjavalta hakee hallintojohtajaa
Harjavallan kaupunki on aloittanut hallintojohtajan haun. Virka on tänään julistettu haettavaksi.
Virka on uusi ja se täytetään ensi vuoden alusta lukien. Hallintojohtaja tulee jatkamaan eläköityvien kaupunginsihteerin ja osin kaupunginlakimiehen virkatehtävien hoitamista. Tehtäviin kuuluvat erityisesti hallintoon, henkilöstöhallintoon ja vaaleihin liittyvät valmistelu-, sihteeri- ja täytäntöönpanotehtävät.
Hallintojohtaja toimii hallintopalveluiden toimialajohtajana, henkilöstöjaoston esittelijänä, kaupunginjohtajan varahenkilönä ja kaupunginjohtajan asettaman johtoryhmän jäsenenä.
Viran kelpoisuusehtoina ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys kunnallishallintoon, henkilöstöhallintoon ja johtotehtäviin. Lisäksi arvostamme aktiivisuutta, innovatiivisuutta ja kehittämismyönteistä työotetta.
Valinnassa käytetään soveltuvuusarviointia. Virkasuhteeseen otettaessa kaupunki voi myös määrätä enintään 6 kuukauden koeajan.
Viran hakuaika päättyy 23. elokuuta virka-ajan päättyessä.


