Kansalaisopiston syyskausi käynnistyy
- Huittisten seudun kansalaisopisto tavoittaa lukuvuoden aikana 7 000 kurssilaista, Eeva Johansson, Hannele Paatero ja Elina Kujala kertovat.
Huittisten seudun kansalaisopisto tarjoaa tänä lukuvuonna noin 300 kurssia ja 25 luentoa sekä tapahtumaa. Kansalaisopiston ohjelma sisältää useita uusia kursseja.Huittisten seudun kansalaisopiston kurssimäärä on pystynyt samana jo usean vuoden ajan, mutta luentoja ja tapahtumia on tänä lukuvuonna ennätysmäärä, kansalaisopiston rehtori Hannele Paatero kertoo. Vaikka kansalaisopisto tavoittaa vuoden aikana 3 500 yksittäistä opiskelijaa, ja yhteensä 7 000 kurssilaista, on Huittisten seudulla pyrkimyksenä tavoittaa tänä vuonna uusiakin opiskelijoita.
– Olemme saaneet opetushallitukselta rahaa opintosetelikokeilua varten, joka mahdollistaa työttömien ja maahanmuuttajien osallistumisen yhdelle kurssille ilmaiseksi. Lisäksi seniorien atk-kurssit tarjotaan alennettuun hintaan. Täysin ilmaisia ovat kolme päiväkäsityöryhmää, suomenkielen kurssi sekä erityisryhmien elokuvapiiri.
Paateron mukaan kansalaisopistossa opiskelee paljon lapsia ja aikuisia, mutta nuoret ovat jääneet pienemmäksi ryhmäksi. Tilannetta paikkaamaan kansalaisopistossa alkaa tänä vuonna nuorisoteatteri, jossa 13 – 16-vuotiaat toteuttavat Aki Mikkolan ohjastuksella teatteriesityksen.
Lue aiheesta lisää torstain Jokilaaksosta.


