Kokemäenjoen vesi vähissä
Kokemäenjoen vesitilanne on muuttunut niukaksi vähäsateisen ja helteisen kesän vuoksi.
Vuorokauden keskivirtaama on painunut Kokemäenjoen pääuoman alussa Nokialla sijaitsevalla Melon voimalaitoksella alle 50 kuutiometrin sekunnissa ja Harjavallan voimalaitoksella alle teknisen minimin.
Vähäisestä virtaamasta johtuen vettä joudutaan säästämään. Käytännössä koneet joudutaan pysäyttämään yöaikaan usean tunnin ajaksi.
Harjavallan voimalaitoksella käytetään kuitenkin pysäytyksen aikana varavoimakonetta, joten voimalaitoksen alapuoliseen jokeen saadaan pieni virtaus.
Vettä ei riitä myöskään vesistöalueen järvistä. Nekin ovat pitkän vähäsateisen jakson vuoksi osin erittäin alhaalla. Harjavallan voimalaitoksella normaalisti vallinnutta vapaaehtoista minimijuoksutuskäytäntöä ei näin ollen ole mahdollista noudattaa.
Viime vuonna kuivaan aikaan jouduttiin vastaavaan menettelyyn. Kokemäenjoella on tilastoitu samanlaisia tilanteita loppukesästä vuosina 1941, 1942, 1947, 2002 ja 2006. Mahdolliset sateetkaan eivät korjaa tämän hetken tilannetta nopeasti.


