Säkylä-seura palkkasi projektityöntekijän
- Saija Virtasen ja Timo Mäntyrannan esittelemät viirit tulevat myyntiin tällä viikolla.
Keväällä perustettu Säkylä-seura on nuoresta iästään huolimatta saanut jo jonkin verran näkyvää aikaiseksi. Seura panostaa käynnistysvaiheeseen, ja siksi palkkasi projektityöntekijän.
– Jotta Säkylä-seura voisi olla merkittävä yhdistys paikkakunnalla, haluamme panostaa alkuun; pelkällä talkootyöllä emme pystyisi siihen. Kun aktiiviset ihmiset kuuluvat moneen yhdistykseen, on projektihenkilö tärkeä. Hän pitää nyörejä käsissään, seuran puheenjohtaja Timo Mäntyranta ja varapuheenjohtaja Silja Saveljeff kertovat.Osa-aikaisena projektisihteerinä vuoden loppuun työskentelee kauttualainen Saija Virtanen, joka alkuvaiheessa on työskennellyt lähinnä seuran verkkosivujen parissa. Hän tulee olemaan myös yhteydessä muihin säkyläläisiin yhdistyksiin; Säkylä-seura toivoo saavuttavansa aseman, jolloin se voisi olla sateenvarjo muille yhdistyksille.– Vaikka olemme nuorin säkyläläisyhdistys, on siihen kuuluvilla ihmisillä toiminnallisesti paljon kokemusta. Meillä on ajatus hankkeesta, joka yhdistäisi paikalliset yhdistykset. Esimerkiksi verkkosivut voitaisiin tehdä yhdessä, jolloin Säkylän osuus säilyisi eheänä kuntaliitoksen jälkeenkin.Aiheesta lisää torstain Jokilaaksossa.


Säkylä-seura haluaa ylläpitää säkyläläisyyttä. Millainen on kotiseutuhenki omalla paikkakunnallasi, mitä sen hyväksi on tehty, ja mitä sen parantamiseksi voitaisiin tehdä?
Ilmoita asiaton kommentti