Uutiset

Päivitetty 29.10. 09:37, julkaistu 28.10. 09:12

Nopeammat yhteydet joka kuntaan

Kuva: Jussi Rakkolainen
Jussi RakkolainenLähetä palautetta toimittajalle
Aki Ketonen esittelee alueita, joihin uusi laajakaistaverkosto rakennetaan kaupallisin perustein. Tarkempi, koko Satakunnan sisältävä kartta löytyy Viestintäviraston verkkosivuilta.


Kokemäen kaupunki varautuu osallistumaan seuraavan kahden vuoden aikana 75 000 eurolla Laajakaista 2015 -hankkeeseen. Tavoitteena on, että kuuden vuoden päästä lähes kaikki vakituisista asunnoista ja yrityksistä olisi sadan megabitin yhteyden päässä.

Kokemäen kaupungin ATK-päällikkö Aki Ketonen kertoo, että paikkakunnalla laajakaistaa tarjoavan operaattorin asiakastutkimuksen mukaan lähes kolmannekselle riittää nykyisin kahden megan ja yli neljänneksellekin yhden megan liittymät. Hän kuitenkin toteaa, että viime vuonna käynnistynyt hanke tähyääkin vuoteen 2015.

Noin 95 prosenttia rakennettavasta uudesta laajakaistaverkosta toteutetaan kaupallisin perustein, loput viisi osin julkisella tuella. Valtiontukea valtakunnalliselle hankkeelle on varattu tällä hetkellä 66 miljoonaa euroa. Kunnilta haetaan toista samansuuruista summaa, ja teleyrityksiltä vähintään saman verran.

Kokemäen hankeselvitys lähti siltä pohjalta, että alue, jonne uutta verkostoa ei tule kaupallisin perustein, koitetaan liittää kaupungin omaan hankkeeseen, Aki Ketonen kertoo.

Laajakaistaverkosto rakennetaan kaupallisin perustein taajamiin.

Aiheesta lisää torstain Jokilaaksossa.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
JL Toimitus28.10.2009 09:33

Lainaus artikkelista: Kokemäen kaupunki varautuu osallistumaan seuraavan kahden vuoden aikana 75 000 eurolla Laajakaista 2015 -hankkeeseen. Tavoitteena on, että kuuden vuoden päästä lähes kaikki...

Suomeen on tulossa viimeistään vuonna 2015 sadan megabitin laajakaistayhteydet. Miten nopean internetyhteyden sinä tarvitset? Millaisia ajatuksia Laajakaista 2015 -hanke herättää?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Muhkea veikkausvoitto Harjavaltaan

    UUTISET 10.9. 12:21 00

  2. Keramiikkapaja muutti isompiin tiloihin

    AJANKOHTA 10.9. 11:09 10

  3. Kokemäenjoen vesi vähissä

    UUTISET 10.9. 11:45 10

  4. Sekakukkia penkkiin Hiirijärvellä

    UUTISET 10.9. 10:45 20

  5. Sinilevää runsaasti järvissä

    UUTISET 9.9. 15:26 00

  6. Selvitystyö uuden osuuskaupan perustamiseksi alkaa

    UUTISET 9.9. 10:27 50

  7. Uimahallin remontti valmistumassa Nakkilassa

    UUTISET 8.9. 08:14 20

  8. 100 vuoteen mahtuu monta mestaria ja paljon sisukkaita harrastajia

    UUTISET 8.9. 12:20 42

  9. Niinistö vierailee Harjavallassa

    UUTISET 8.9. 12:51 21

  10. Löytöjä luonnosta

    AJANKOHTA 7.9. 12:52 20

  1. Kartanon vanha navetta tuhoutui tulipalossa Nakkilan Kivialhossa

    UUTISET 7.9. 09:01 50

  2. Sekakukkia penkkiin Hiirijärvellä

    UUTISET 10.9. 10:45 20

  3. 100 vuoteen mahtuu monta mestaria ja paljon sisukkaita harrastajia

    UUTISET 8.9. 12:20 42

  4. Markus Ojakoski valittaneen Kokemäen kaupunginjohtajaksi

    UUTISET 6.9. 19:32 32

  5. Kaikilla on rikkautensa ja heikkoutensa

    AJANKOHTA 10.3. 11:30 380

  6. Profican tavoittelee voimakasta kasvua

    UUTISET 10.3. 09:16 620

  7. Rattijuoppo törmäsi valaisinpylvääseen Kokemäellä

    UUTISET 3.6. 08:05 540

  8. Valkolakki päässä kohti tulevaa

    UUTISET 4.6. 15:11 550

  9. Kokemäen viljavarastolta löytynyt kaksi kuollutta

    UUTISET 1.7. 16:56 13751

  10. Pyramidi nielisi 500 kävijää

    AJANKOHTA 16.7. 12:06 307

  1. Uusi isännöintitoimisto avaa Säkylään

    UUTISET 26.8. 11:28 90

  2. Uuttu ja Katajala Harjavallan hallintojohtajan viran hakijoiden joukossa

    UUTISET 23.8. 16:11 100

  3. Salama sytytti saunarakennuksen katon

    UUTISET 25.8. 13:10 130

  4. KirjastoYö huipentaa juhlavuoden

    AJANKOHTA 6.9. 14:39 50

  5. Panelian henkirikoksesta epäilty tunnusti

    UUTISET 23.8. 11:17 80

  6. Kartanon vanha navetta tuhoutui tulipalossa Nakkilan Kivialhossa

    UUTISET 7.9. 09:01 50

  7. Kaivuri syypää Kauvatsan vesikatkoon

    UUTISET 20.8. 10:11 120

  8. Museosillan kohtalo riippuu käyttäjistä

    UUTISET 1.9. 10:26 103

  9. Kansalaisopiston syyskausi käynnistyy

    UUTISET 25.8. 09:40 90

  10. Moottoripyöräilijöille lieviä ruhjeita

    UUTISET 22.8. 16:46 91

  1. Wallan mainio paikka

    UUTISET 18.8. 09:14 447

  2. Wilhel-Miina sai uudet omistajat

    UUTISET 10.8. 19:11 160

  3. Siltakulmaan tulossa uusi ravintola

    UUTISET 23.8. 13:23 165

  4. Peipohjan palotaloa sammutettu jo kahdesti perjantaina

    UUTISET 15.7. 19:04 362

  5. Mieltään muuttanut mopoilija kolaroi henkilöauton kanssa

    UUTISET 1.7. 12:43 260

  6. Pyramidi nielisi 500 kävijää

    AJANKOHTA 16.7. 12:06 307

  7. Kovan tason jettikisa Harjavallassa

    UUTISET 6.7. 10:18 352

  8. Mitä hyvää on festivaaleissa?

    UUTISET 30.6. 13:33 4011

  9. Kokemäen viljavarastolta löytynyt kaksi kuollutta

    UUTISET 1.7. 16:56 13751

  10. Akvarellistit kokoontuvat Harjavaltaan pitkien matkojenkin takaa

    UUTISET 27.7. 13:33 211

  1. Muhkea veikkausvoitto Harjavaltaan

    UUTISET 10.9. 12:21 0 0 68

  2. Kokemäenjoen vesi vähissä

    UUTISET 10.9. 11:45 1 0 56

  3. Sekakukkia penkkiin Hiirijärvellä

    UUTISET 10.9. 10:45 2 0 42

  4. Keramiikkapaja muutti isompiin tiloihin

    AJANKOHTA 10.9. 11:09 1 0 37

  5. Kokemäen viljavarastolta löytynyt kaksi kuollutta

    UUTISET 1.7. 16:56 137 51 37

  6. Markus Ojakoski valittaneen Kokemäen kaupunginjohtajaksi

    UUTISET 6.9. 19:32 3 2 24

  7. Selvitystyö uuden osuuskaupan perustamiseksi alkaa

    UUTISET 9.9. 10:27 5 0 24

  8. Sinilevää runsaasti järvissä

    UUTISET 9.9. 15:26 0 0 24

  9. 100 vuoteen mahtuu monta mestaria ja paljon sisukkaita harrastajia

    UUTISET 8.9. 12:20 4 2 23

  10. Pyramidi nielisi 500 kävijää

    AJANKOHTA 16.7. 12:06 30 7 21

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:

Sydän-Satakunta/Jokilaakso: Kilkunkatu 12, 32800 KOKEMÄKI  Vaihde: 010 665 5700 Fax: 010 665 5712   Palaute  |  Mediakortti Sydän-Satakunta  |  Mediakortti Jokilaakso