Onkohan noita hakijoita ollut kauheasti muilta paikkakunnilta? Miksi järjenkäyttö on kielletty miltei kokonaan? Ei saa suosia esim. oman paikkakunnan yrityksiä ja pitää verotuloja kunnassa tai ruokakin pitää kilpailutuksen takia tuoda ulkomailta (vaikkapa Viro ja Ruotsi). Sallittua sen sijaan olisi vaikka sanoa, että eduksi on paikkakunnan elinkeinoelämän tuntemus. Siinä ei olisi vikaa, mutta oman paikkakunnan nuorille työpaikan tarjoaminen ei sitten ole sitä sopivaa positiivista syrjintää.
Kokemäen kaupunki syrji suosimalla paikkakuntalaisia 7.10.2009 14:24 STT Kokemäen kaupunki Satakunnassa on saanut apulaisoikeuskanslerilta moitteita syrjinnästä työllistämisessä. Kaupunki päätti viime vuonna jakaa työllistämistukea niille työnantajille, jotka palkkaisivat määräaikaiseen työsuhteeseen paikkakuntalaisen nuoren.
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan ehto kokemäkeläisyydestä oli sekä perustuslain että yhdenvertaisuuslain vastainen. Hänen mukaansa on aihetta epäillä, että muita kuin kokemäkeläisiä hakijoita olisi hakutilanteessa kohdeltu epäedullisemmin kuin kokemäkeläisiä.
Syrjintä henkilöön liittyvistä syistä kuten asuinpaikan vuoksi on kiellettyä sekä yhdenvertaisuus- että perustuslaissa. Lisäksi asuinpaikka ei mitenkään vaikuttanut työn tekemiseen.
Aiemmin kesällä Porin kaupunki sai vastaavat moitteet. Huomautus tuli työpaikkailmoituksesta, jossa työnhakijat rajattiin porilaisiksi.
Onkohan noita hakijoita ollut kauheasti muilta paikkakunnilta? Miksi järjenkäyttö on kielletty miltei kokonaan? Ei saa suosia esim. oman paikkakunnan yrityksiä ja pitää verotuloja kunnassa tai ruokakin pitää kilpailutuksen takia tuoda ulkomailta (vaikkapa Viro ja Ruotsi).
Sallittua sen sijaan olisi vaikka sanoa, että eduksi on paikkakunnan elinkeinoelämän tuntemus. Siinä ei olisi vikaa, mutta oman paikkakunnan nuorille työpaikan tarjoaminen ei sitten ole sitä sopivaa positiivista syrjintää.
Kokemäen kaupunki syrji suosimalla paikkakuntalaisia
7.10.2009 14:24
STT
Kokemäen kaupunki Satakunnassa on saanut apulaisoikeuskanslerilta moitteita syrjinnästä työllistämisessä. Kaupunki päätti viime vuonna jakaa työllistämistukea niille työnantajille, jotka palkkaisivat määräaikaiseen työsuhteeseen paikkakuntalaisen nuoren.