Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Lomittaja hoitaa vieraita eläimiä kuin omiaan

UUSINTA Maatalouslomittaja Sari Sammallahti , 49, kääntää keskiviikkoaamuna Opelinsa keulan Harjavallasta kohti Rauman Lappia. Hän on menossa lomittamaan sinne itselleen entuudestaan tuntematonta lypsykarjatilaa. 30 vuoden kokemuksella alueen eläintiloja kiertäneenä tällaista tilannetta tulee enää harvoin vastaan. – Kun lomitustointa hoiti vielä Kiukainen, Eura tai Huittinen, ajattelin, että olen kaikki alueen karjatilat kiertänyt. Alue laajeni, kun Vehmaa otti lomitukset hoitaakseen. Onhan se ihan virkistävää tutustua uusiin tiloihin, mutta aina siinä on haasteensa. Haasteella Sammallahti tarkoittaa työnsä perusluonnetta. Maatalouslomittaja joutuu nopeasti omaksumaan uuden lomituskohteen käytännöt ja tavat. Vastuu on suuri, sillä lomittaja ottaa hoitaakseen maatalousyrittäjien elinkeinon, tuotantoeläinten hyvinvoinnin ja koko yrityksen. Jokaisella tilalla on omat tapansa. Vaikka lomittaja tekee työtänsä eläinten kanssa, on hänellä oltava myös sosiaalista pelisilmää. – Jos kemiat tilanomistajien kanssa eivät kohtaa, vaikeuttaa se työtä. Lomittajan on voitettava yrittäjän luottamus. Jos siihen on aiemmin tullut joku ryppy, on uudella lomittajalla iso kynnys harpattavana, että yhteistyö sujuu. Sammallahti sanoo maatalouslomittajan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi luotettavuuden, tunnollisuuden, rehellisyyden sekä eläinrakkauden. Niillä pärjää. Työn oppii koulussa ja käytännössä, edes maatilataustaa ei tarvita. Sammallahti itse ajautui maatalouslomittajaksi juuri eläinrakkaudesta. Ulvilassa syntynyt, mutta koko ikänsä Harjavallassa lyhyttä Kiukaisten aikaa lukuun ottamatta asunut nainen on aina pitänyt eläimistä. Lapsuudenkodissa sellaisia ei kuitenkaan ollut. – Kissan sain pitkän kinuamisen jälkeen hoidettavakseni. Päädyin talleille heppatytöksi. Peruskoulun jälkeen hevoset vetivät yhä niin, että hän haki Ypäjän hevosopistolle kouluun. Paikka jäi muutaman pisteen päähän, joten hän meni Ulvilaan maatalousoppilaitokselle. – Tarkoituksenani oli hakea seuraavana vuonna uudestaan Ypäjälle, mutta se sitten unohtui. Kaksivuotinen maatalouslomittajan koulutus toi työpaikan. Heti valmistuttuaan juuri täysi-ikäistynyt Sammallahti sai vakituisen lomittajan paikan Kiukaisista. Tuolloin Kiukainen hoiti oman kuntansa lisäksi Harjavallan lomitukset. – Ensin tein töitä sikatiloilla. Sitten jämähdin maitotiloille. Kun alueen lomituksen hoito siirtyi Vehmaalle, tuli tarvetta sikatilojen lomitukselle. Nyt Sammallahti on palannut pääsääntöisesti lomittamaan sikatiloja. – Työ oli muuttunut vuosien aikana niin, että se piti opetella täysin uudelleen. Tilat olivat koneistuneet täysin. Enää sikoja ei ruokittu käsin vaan robotilla. Sinänsä teknistymistä Sammallahti pitää helpotuksena. Työn fyysinen kuormittavuus on vähentynyt. Se oli helpotus, sillä Sammallahdella selkä oli tehdä tepposet. – Lääkäri sanoi jo kauan aikaa sitten, että minun selälläni tulisi harkita ammatinvaihtoa. Koneistumisen myötä selkäni on kestänyt, enkä aio ammattia vaihtaa. Vastuu vieraiden eläimistä tulee välillä kotiin. Kun isäntäväki on vaikka etelän lomalla, huoli heidän tilastaan välillä valvottaa. Stressistä huolimatta Sari Sammallahti kokee olevansa unelma-ammatissaan, jota voi suositella hyvin eläimistä pitävälle. Työllistyminen on ainakin taattu. – Kyllä palkallakin ihan hyvin elää. Tämä sopii hyvin myös lisätuloksi. Itse teen 75 prosenttista työaikaa, jotta aikaa jää omien hevostenkin hoitoon. Kun hevosia oli enemmän, tein myös puolikasta. Se on tässä työssä mahdollista. Maatalousyrittäjyyteen verraten Sammallahti arvostaa myös työntekijän roolin etuja, kuten työaikoja ja työterveyshuoltoa sairauslomamahdollisuuksineen. – En vaihtaisi. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Sydän-Satakunnassa 16. heinäkuuta 2019. Artikkeliin on päivitetty lomittajan ikä.