Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Talkoiden ja saunailtojen puutteessa itsepuolustustaidot uhkaavat rapistua

Taajamissa ja täällä Kauvatsan harvamassa on nyt niin hiljaista, että pitää pakinalla kiljaista. Joelta kuuluu joutsenten töräykset, pihapiiristä tikan naputus ja keittiössä hellapoliisin nalkutus. Keväinen tuuli humajaa koivuissa ja havupuut huokailevat koulun metsikössä. Jopa oravan tassujen rapina kuuluu selvästi. Jokiranta on autio. Tuleva juhannuskokko ei ole kasvamassa eikä minkäänlaisia moottoriajoneuvokatselmuksia ole laitureiden vaiheilla. Ei kuulu autostereoiden humppajumputusta, ei kajahtele Brita Koivusen laulu onneksi, mutta valitettavasti ei kuulu myöskään Laila Kinnusta . "Ei nouse kolmen kilon lahnoja ja taitaa hauen kutukin unohtua.” Nopeusrajoituksia noudatellaan kaikenmoisilla persoonattomilla pikkuautoilla, mutta uudehkoja Mersuja ei näy missään, eikä kunnon amerikkalaisia loistoautoja. On metsä autio hiljainen. Ei soittele moottorisaha männikössä. Ei pärrää traktorit puuajossa ja likakaivotkin uhkaavat täyttyä. Peltotyöt eivät ihan vielä ole alkaneet mutta jostain traktorista on jo ketjut vaihdettu renkaan-lämmittimiksi. Ei näy joella kalastajia vaikka vettä toki olisi vaikka tonnikaloille. Ei nouse kolmen kilon lahnoja ja taitaa hauen kutukin unohtua. Metsämiesten aseet eivät ole puhuneet hirvijahdin jälkeen mitään. Jo on kummaa kun ei kivipora laula eikä kuulu mistään naulapyssyn tussahtelua, ei kolise kattopellit eikä klapikone jysky. On tämä niin maailman lopun meininkiä. Ahdistaa vietävästi. Pitää laittaa Irwiniä vanhasta kasetista soimaan. Tapio Rautavaaran Kulkurin iltatähti lohduttaa melko hyvin. Minkäänmoista hiihtokilpailua ei ole tänä kuratalvena saatu järjestettyä. Ei ole ollut kunnon traktorimiehiä lumella latua merkkaamassa. Lentopalloa ei ole pelattu missään ja Frisbee-pururatakin puskittuu. Kunnon talkoita ei ole muutenkaan järjestetty eikä edes saunailtoja. Itsepuolustustaidot ovat siten huolestuttavasti rappeutumassa. Kyllä on kaamean hiljaista nyt kun kansakunnan reippain osa, yli seitsemänkymmentävuotiaat nauttivat saavutetusta edustaan ja kansakunnan kunnioituksen osoituksesta vapaaehtoisessa kotikaranteenissaan, toteaa hiukan vielä alaikäinen mutta silti seniorikansalaisia sujuvasti kotioloissaan jäljittelevä O. Peltonen.