Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Kolumni: Riipaisee niin vietävästi, kun saa lukea jonkin pienen paikallisen yrityksen pistävän pillit pussiin

Minulle aina ajankohtainen ja paikallinen mietinnän kohde on yrittäjyys. Itselläni on kokemusta yrittäjyydestä 1980- ja 1990-lukujen taitteesta. Elettiin vielä nousukautta ja ryhtyminen yrittäjäksi oli tuolloin melko helppoa. Rahaa sai, kun osasi oikealla tavalla pyytää. Tosiasiassa oma ideani perustaa musiikkiliike kohtuupienelle paikkakunnalle, jossa oli jo entuudestaan samanlainen, oli jälkeenpäin ajateltuna tuhoon tuomittu. Varsinkin, kun ei meikäläisessä ole kauppiaan verta pätkän vertaa, mutta olipahan opettavainen episodi. Vaikka seuraukset noin kolmen vuoden yrittämisen jälkeen olivat kauaskantoiset, niin tuli sellaista elämänkokemusta, jota ei rahalla saa. Tai siis no, rahastahan oli kysymys. Oikeastaan rahalla, jota lopulta ei ollut, sai juuri sitä kokemusta. Eipä siitä nyt enempää. Miksi sitten vieläkin tuota päässäni pyörittelen? Siksi, että riipaisee niin vietävästi, kun saa lukea jonkin pienen paikallisen yrityksen pistävän pillit pussiin. Toivoa sopii, että jäljelle jäävät vastuut eivät ole suuren suuret. Toisaalta sitten on niitä valopilkkuja, joissa yritys on kasvanut pienestä vähän isommaksi tai jopa vielä isommaksi. Aina välillä olen kuitenkin ollut havaitsevinani jonkinlaista kateutta sen eri muodoissa. Varsinkin sellaisten ihmisten taholta, joilla ei ole mitään ymmärrystä yrittäjyydestä ja sen mukanaan tuomista vastuista ja uhrauksista esimerkiksi oman ajan suhteen. Tuskin pienyrittäjä voi tehdä työtään tyyliin viisi päivää viikossa ja kahdeksan tuntia päivässä. "Tuetaan paikallista", on varsin kulunut fraasi, mutta suosittelen sitä lämpimästi. Samoin suosittelen nauttimaan ainakin hiljaa mielessä, jos joku pienen paikkakunnan yrittäjä menestyy. Tai ehkä jopa ajelee paikkakunnan raitilla avomersulla hymyillen ja syöden samalla jäätelötötteröä. Se hymy tietää menestystä ja työpaikkoja. Yritystoimintaa harkitseville annan pari neuvoa. Ottakaa asioista selvää ja opiskelkaa yrittäjyyttä. Ehkä tärkeintä on muistaa, että jos perustatte yrityksen, jonne ystävänne ovat luvanneet sitten tulla ostoksille tai muuten asioimaan, niin epäilkää heitä. Eivät he kuitenkaan tule. Kirjoittaja on oman elämänsä sankari ja (eli) lähihoitaja. ”Rahaa sai, kun osasi oikealla tavalla pyytää.”