Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Pääkirjoitus: Sähköautojenkin valmistus ja käyttö vaikuttavat luontoon

Ei ollut yllätys, että Harjavaltaan akkumateriaalitehdasta rakentavan saksalaisen BASF:n ympäristöluvasta tehtiin valitus Vaasan hallinto-oikeuteen. Tosiasia on, että tuleva tehdas syytää Kokemäenjokeen valtaisan määrän jätettä, lähinnä sulfaattia ja natriumia. Nämä aineet kulkeutuvat joen alajuoksulle, josta valittajatkin pääosin ovat. Ympäristöluvan myöntäjä on kuitenkin katsonut, että joki kestää päästöt. Ison jätemäärän ei pitäisi tarpeeksi pitkässä liemessä, Kokemäenjoen koko virtaamassa, aiheuttaa merkittävää vahinkoa luonnolle. Ihanteellinen tilanne olisi, jos akkukemikaaleja valmistava tehdas pystyisi käyttämään tekniikkaa, jolla kaikki jätteet saataisiin talteen, eikä Kokemäenjokeen aiheutuisi lainkaan lisäkuormitusta. Ilmeisesti taloudelliset realiteetit tulevat tässä vastaan. On tasapainoiltava päästöjen aiheuttamien haittojen ja toisaalta tuotantokustannusten välillä. Polttomoottoriautojen korvaaminen sähköautoilla on osa ohjelmaa, jolla ilmaston lämpenemistä yritetään hillitä. Kampanjointi sähköautojen puolesta on vahvaa. Harjavallan akkukemikaalitehdas todistaa osaltaan, ettei sähköautoilukaan ole luonnolle pelkästään hyvä asia. Kun sähköautojen akkuja tulevaisuudessa tarvitaan valtavat määrät, nousee Harjavallan tehtaan kaltaisia tuotantolaitoksia suuri määrä ympäri maailman. Niilläkin on omat ympäristövaikutuksensa, joita ei voi kokonaan välttää, kun talous otetaan huomioon.