Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Anna aloitti maaliskuun alussa yrittäjänä – se oli huonoin mahdollinen ajoitus: ”Olin ihan kauhuissani, että mitä tässä tapahtuu"

Tätä kevättä kokemäkeläinen Anna Kangasperko , 25, odotti enemmän kuin mitään muuta. Vaikka hän on jo ammatiltaan sekä tarjoilija että parturi-kampaajaa, kevään aikana hän valmistuu myös kosmetologiksi. Parturi-kampaajan töitä hän oli tehnyt Harjavallassa kevytyrittäjänä runsaat kaksi vuotta, mutta maaliskuun alussa hän ryhtyi yrittäjäksi kotikaupungissaan Kokemäellä. Ja jotta elämä oikein hymyilisi, hän oli päättänyt muuttaa takaisin entiseen kotitaloonsa Kokemäen Ylistaroon yhdessä seitsemänvuotiaan tyttärensä Alexsandran kanssa. Sitten tuli korona. Maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana Anna teki töitä täyttä päätä. Hän ehti jo ajatella, että vau, tulipa tehtyä hyvä ratkaisu. Maaliskuun puolivälin jälkeen alkoi kuitenkin puhelin soida, kun asiakkaat peruivat aikojaan. – Olin ihan kauhuissani, että mitä tässä tapahtuu. Onko minulla enää hetken päästä töitä lainkaan, Anna kertoo. Aikojaan peruivat lähinnä tämän kevään aikana valmistuvat opiskelijat. Koska moni heistä joutuu perumaan valmistujaisjuhlansa, he päättivät perua myös juhlakampauksensa, -ripsensä ja -kyntensä. Anna kertoo sanoneensa jo miesystävälleen, että ”olipa kiva olla yrittäjänä kaksi viikkoa”. Huoli oli kuitenkin ennenaikainen. Aika pian Anna huomasi, etteivät hänen vakioasiakkaansa katoa minnekään. Hän oli ehtinyt saada omia asiakkaita jo Harjavallassa, Salonki Divanerassa työskennellessään. Kun Anna siirtyi yrittäjäksi Susanna Laineen omistamaan Kokemäen Hiushuoneeseen, osa asiakkaista seurasi hänen mukanaan. Kokemäelle Anna halusi palata ennen kaikkea lyhyemmän työmatkan ja pienen tyttärensä takia. – Olen myös huomannut, että omasta kunnasta saa enemmän tukea. Se kannattelee enemmän. Anna pelkää silti, että kevään aikana asiakkaat muuttuvat vielä varovaisemmiksi ja peruvat aikojaan entistä herkemmin. Myös sen hän on jo huomannut, että asiakkaat seuraavat nyt todella tarkasti, miten kampaamoissa huolehditaan hygieniasta. Viime viikkoina onkin pitänyt pestä käsiä tavallista tiheämmin ja myös desinfioida omia työpisteitä. – Olen tosi tarkka omasta hygieniastani. Käytän hengityssuojainta, kun teen ripsiä ja kynsiä, koska siinä ollaan niin lähekkäin. Koronavirus mullisti Annan arjen myös siinä mielessä, että Annan seitsemänvuotias tytär on nyt päivät kotona etäopetuksessa. Annan on siis tasapainoiltava sekä Alexsandran apuna että uutena yrittäjänä. – Vähän tämä totuttelemista vaatii. Meille oli kuitenkin itsestään selvää, että Alexsandra pysyy kotona, sillä meidän lähipiirissämme on riskiryhmäläisiä. Nyt Anna aikookin välttää muun muassa turhaa kaupassa käyntiä ostamalla kerralla enemmän. – En myöskään liiku niin paljon kuin ennen, vaan yritän olla omissa oloissani. Kevään aikana Annaa odottaa kuitenkin muuttoruljanssi, sillä hän osti tällä viikolla itselleen omakotitalon. Annaa Ylistarossa sijaitseva talo ilahduttaa ennen kaikkea siksi, että hänen isovanhempansa asuvat ihan naapurissa. – He ovat auttaneet minua todella paljon kahden viime vuoden aikana. En tiedä, olisiko minun jatkokouluttautumisenikaan ollut niin helppoa, elleivät he olisi olleet niin paljon läsnä, Anna kiittelee isovanhempiaan. Omakotitaloon hän muuttaa Kilkunkadun varressa olevasta kerrostaloasunnostaan. – Omassa talossa on se oma rauha ja oma tila. Ei tarvitse miettiä, voitko pestä pyykkiä illalla vielä yhdentoista jälkeen. Ja myös kaikki ulkoa tuleva melu jää pois, Anna kertoo. Kotoisin Porista, asuu Kokemäellä. Aikoo muuttaa kevään aikana kerrostalosta omakotitaloon Ylistaroon. Perheeseen kuuluu seitsemänvuotias tytär Alexsandra Salonen. Valmistunut Sataedusta alun perin tarjoilijaksi, mutta teki tarjoilijana Porin Rossossa töitä vain kahtena kesänä. Opiskeli parturi-kampaajaksi, ja valmistui Sataedusta vuoden 2018 joulukuussa. Valmistuu kosmetologiksi samasta oppilaitoksesta toukokuussa. Aloitti kauneusalan yrittäjänä maaliskuun alussa Kokemäellä.