Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Viestit: ”Miksi turvallisuusohjeita ei noudateta? – Tullaan iholle kiinni, ei malteta odottaa rauhassa, ja kassa ei puutu asiaan”

Singapore on noin 7 miljoonan asukkaan erittäin tiheään asuttu maa, siellä on 7 500 asukasta neliökilometrillä. Sieltä Suomi ja kaikki muutkin maailman maat saisivat ottaa oppia, kuinka hyvin siellä on onnistuttu koronavirusta torjumaan. 9 . huhtikuuta illalla koronaan siellä oli kuollut vain 6 henkilöä. Singaporen kaupungeissa ei roskaa juuri löydy kaduilta, ja jos poliisi näkee jonkun sylkevän kadulle, niin kyllä hänet sitten heti korjataan pois. Miksei Harjavallan Myllyssä noudateta turvallisuusohjeita, etenkään kassoilla? Tullaan iholle kiinni ei malteta odottaa rauhassa, ja kassa ei puutu asiaan! Pitäisi ottaa mallia S-marketista, siellä saa rauhassa pakata tavaransa eikä olla kylki kyljessä kiinni. Ostin uuden kasettiradion, joka maksoi 80 euroa (480 markkaa). Paljon on eri toimintoja karsittu, ei ole kahta kasettipesää, että voisi kelata kasetilta toiselle, eikä numeronäyttöä kelatessa ole. Ei ole äänensävyn säätöä eikä mikrofonia eri ääniohjelmien tallentamiseksi. Paljon on kehitys mennyt huonompaan suuntaan, ja myös hinta, kun se nyt on noin viisinkertainen EU:n ansiosta. Epidemiat ovat yhteydessä metsäkatoihin. Ihminen siis aiheuttaa koronat, ebolat, lintuinfluenssat, borrelioosit ja niin edelleen tuhoamalla eläinten elinympäristöjä ja pitämällä tuotantoeläimiä ahtaissa tiloissa. Lihan himo ajaa kaatamaan metsää karjan ruokkimiseksi. Vika ei ole eläimissä. Katsokaa tuhottua maaperää Afrikassa ja sademetsissä. Nyt pitäisi heti ehdottomasti kieltää kauppaan meno kaikilta, joilla on yskää ja jos on koronaviruksen kantaja, niin yskimisen jälkeen se leijuu monta minuuttia ilmassa ja sitten ihmiset kengillään voivat viedä viruksen kotiinsa.