Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Mustakynän pakina: "Postin hoitamisessa voitaisiin ottaa pakkia niinkin, että maaseutukylissä olisi semmoiset postikonttorit, joissa olisi iso vaatekaappi ja siinä pieni lokero joka talolle”

Olisi taas hyviä ehdotuksia. Ottakaa nyt joku ne näkeviin silmiin ja puhukaa suullanne kuuleviin korviin. Nimittäin postin hommat ovat konkelossa ja lisää vinoutuu. Kohta kaatuu koko korttitalo. Ei ole muuten jakajien vika, että he joutuvat kuutamourakointiin ainakin täällä maaseudulla. Muitakin jakajia on, eikä oikein mikään silti toimi. Saattaa vaikka uusi pankkikortti olla yötä postilaatikossa. Jospa posti jaettaisiin vaan kerran viikossa ja kirkkaassa päivänvalossa. Samoin sanomalehdet, niin kauan kuin niitä paperisena julkaistaan, tulisivat vaikka siihen mennessä kun ihmiset pääsee töistä. Vanhoja samoja uutisia niissä kumminkin on. Yle ja muut suvakkikanavat voisivat tiedotella sitten äkkinäisemmistä tapahtumista jonkinmoiselle digitaalilevylle, jota selatessa kuuluisi taustaäänenä paperilehden rapinaa. Niissä postin tai jonkun muun jakamissa laskuissa olisi tietysti kuukausi maksuaikaa, jos kerran viikossa jaetaan. Nykyjaolla pitää toisinaan kiirettä, että ehtii eräpäivänä laskunsa maksaa, eikä tule paperilaskunmaksun jälkeen vielä viivästyskorkoja. Postin hoitamisessa voitaisiin ottaa pakkia niinkin, että maaseutukylissä olisi semmoiset postikonttorit, joissa olisi iso vaatekaappi ja siinä pieni lokero joka talolle. Sieltä sitä saisi hakea postinsa silloin kun kiinnostaisi. Yksi hyvä paikka ainakin täällä lähellä olisi kyläkauppa. Kyllä olisi kiva hakea posti ja lukea Maaseudun Tulevaisuutta kahvimukinsa ääressä. Tosiaan, semmoinenkin lehti vielä ilmestyy tällä hallituskaudella. Maaseudun postikonttorit olisivat samalla sellaisia asianhoitopaikkoja. Siellä kivat tädit tai sujuvat sedät hoitelisivat digitaaliahdistuneiden kansalaisten laskujen maksuja vaikka käteisellä, ja monenmoiset muutkin asiat järjestykseen tökkisivät nopsilla näppissormillaan. Äänestyspaikkoinakin voivat toimia. Olisipa siellä ilo äänestellä semmoisia ehdokkaita, jotka eivät ihan kaikkia systeemeitä digitaalisesti hajottaisi, eikä yhteiskunnan palveluita kuoliaaksi kilpailuttaisi. Jopa koulut ja kirkot säilyisivät yhteisomistuksena ja palvelulaitoksina, kirjoitti yhä vaan yksinkertaisempaa elämää kaipaileva O. Peltonen