Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Uutisen takaa: ”Pitää ryhtyä tonkimaan tietoja myös alueen muista elokuvateattereista”

– Suuret rahanreiät herättävät kunnissa aina keskustelua. Niin myös nyt, kun sairaanhoitopiiri on valmistellut ensi vuoden talousarviota. On hyvä, että aiheesta keskustellaan. On helppo ymmärtää, miksi jäsenkunnat vaativat toiminnan tehostamista, toimittaja Jussi Rakkolainen sanoo. – Vähän salapoliisityötä vaati ennen kuin sain selville, kuka keksi nimen Kokemäen uudelle päiväkodille. Oli hauska huomata, miten ilahtunut Mirkka Kranni voitostaan oli. Villa Vilinä on ihan napakymppi päiväkodin nimeksi, toimittaja Arja Harjunmaa sanoo. – Joskus aikoja sitten törmäsin Harjavalta-lehden ja Harjavallan Seudun arkistoissa Nakkilan vanhan elokuvateatterin kuvaan. Siitä asti mielessäni on ollut, että tämän teatterin vaiheista pitää tehdä juttu. No, viime viikolla ajatuksesta tuli totta – ja olihan tuota mielenkiintoista tutkia. Juttua tehdessäni minulle ei selvinnyt, onko Kuva-Pirtistä säilynyt jotain aineistoa sotainvalidiyhdistyksen arkistoissa – ja missäköhän arkistot ovat. Epäilemättä tämä johtaa nyt siihen, että pitää ryhtyä tonkimaan tietoja myös alueen muista elokuvateattereista, päätoimittaja Timo Simula sanoo.