Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Pienistä kouluista kasvaa ainakin ajatuksissa suuria

Peipohjalaiset älähtivät loppuvuodesta, kun Kokemäen kaupunki ilmoitti luopuvansa Peipohjan vanhan koulun lämmityksestä. Patterien annetaan kylmetä, koska koulurakennuksiin varattu vuosittainen 20 000 euron määräraha ei riitä kattamaan ylläpitokustannuksia. Viime vuonna rahat loppuivat jo lokakuussa. On mielenkiintoista nähdä, missä kunnossa ja kenen omistuksessa Peipohjan koulu on viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Jos oman koulun omistaminen vielä jotakuta kiinnostaa, nyt kannattaisi toimia. Vaikka kunnon talvi olisi lähikuukausina enemmän kuin tervetullut, kylmilleen jätetylle koululle paukkupakkaset voisivat olla kohtalokkaat. Uuden omistajan aika olisi nyt. Me Sydän-Satakunnan toimituksessa päätimme ottaa selvää, mitä vanhoille, jo lakkautetuille kyläkouluille kuuluu nyt. Kierrämme osan kouluista kevään aikana. Oman kierrokseni aloitin Korkeaojan koulusta Kokemäeltä. Näyttää siltä, että Korkeaojan vapaa-aikakerho on ostokseensa tyytyväinen. Koulu voi hyvin juuri niin kauan kuin sen omistajilla riittää rahaa ja intohimoa pitää koulu kunnossa. Korkeaojalaisten onneksi koulussa on neljä vuokra-asuntoa, joista kolme on vuokralla. Jotta kyläyhdistys selviää koulun ylläpitokustannuksista, talossa pitäisi olla vuokralaisia koko ajan. Korkeaojalaisia ei silti kannata kadehtia, sillä koulussa on koettu ihan riittävästi vastoinkäymisiä. Mittava vesivahinko tiesi paljon paperitöitä ja paljon talkoita. Nyt koulu on kuitenkin entistä ehompi sisältäpäin. Kunhan kyläläiset vielä jaksavat kunnostaa rakennuksen ulkoseinät, koulu olisi vuokralaistenkin silmissä paljon nykyistä houkuttelevampi. Kyläkouluissa on jotain samaa kuin pienissä kyläkaupoissa: niihin suhtaudutaan tunteella. Niistä halutaan pitää kynsin hampain kiinni, vaikka niiden käyttö olisi kuinka vähäistä. Rakennusten nostalgia-arvo vain kasvaa, mitä vanhemmiksi ne muuttuvat. Omat muistikuvani tukevat tätä teoriaa. Asuimme koulun vuokra-asunnossa sen aikaa, kun lapsuudenkotini oli remontissa. Olin silloin viisivuotias. Viisivuotiaan silmissä koulun vuokra-asunto oli hieno, suuri ja valoisa. Muistan yhä sen seinien värit ja ovikellon – sellaista ei ollut kotona. Kun vuosikymmeniä myöhemmin sain kurkistaa samoihin huoneisiin, ne olivat selvästi kutistuneet. Ikkunoita oli yhä sama määrä, mutta huoneet tuntuivat pieniltä ja tunkkaisilta. Miten ihmeessä me sinne edes mahduimme? "Viisivuotiaan silmissä koulun vuokra-asunto oli hieno, suuri ja valoisa.”