Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Neea Nummi moniotteli PM-hopealle

YLEISURHEILU Satakunnan piirinmestaruuskisat Porissa starttasivat kovasti pilviseltä taivaalta, kun Kiukaisten Kisailijoiden Neea Nummi aloitti suorituksensa 80 metrin aidoista. Ilma ei ollut mitenkään ennätyksiä lupaava. Nummi sai kuitenkin loistavan ennätysjuoksun ja erittäin hyvän alun illan ottelulle. Korkeuden suhteen Nummella oli alkuun hieman jännitystä ilmassa ja jokunen pudotuskin tuli mutta lopulta hän hyppäsi kuitenkin ennätyskorkeudestaan. Kahden hienon lajin jälkeen oli vuorossa keihäänheittoa. Siinä Nummi heitti hienosti illan toiseksi kovimman tuloksen omasta ikäluokastaan. Neljäntenä lajina oli yksi Neea Nummen suosikeista, pituushyppy, ja siinä tuli onnistuminen heti ensimmäisellä hypyllä kolmesta. Viimeiseen hyppyyn oli helppo ladata kaikki, kun alla oli jo hyvät pisteet. Ennätys tuli myöskin pituudesta viimeisellä hypyllä. Nummen viimeinen laji, 800 metriä, juostiin pimeässä ja sateisessa Porin illassa. Juoksuun lähdettäessä Neea Nummi oli kokonaispisteissä toisena ja sillä sijalla hän myös pysyi kokonaispisteiden varmistuttua. Useat ennätykset päättivät Kisailijoiden tytön illan palkintopallille. Tuloksia: T 14 5-ottelu: 2) Neea Nummi 1495p (14,00/80 maj 4,50/pituus 22,31/keihäs 124/korkeus 800 m/3.07,72) T9 3-ottelu: 11) Kerttu Olin T10 3-ottelu: 8) Niina Paasikas P10 3-ottelu: 4) Jami Nummi T11 3-ottelu: 9) Maija Wallenius P11 3-ottelu: 4) Leevi Hesso T12 4-ottelu: 5) Netta Nummi P12 4-ottelu: 5) Konsta Saari,... 11) Juuso Alasmaa.