Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Kaikki yli 80-vuotiaat saavat Kokemäellä yllätyspostia

Kaikki Kokemäen 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat saavat ensi viikolla yllätyspostia. Kokemäen alakoululaiset ovat piirtäneet ja askarrelleet vanhuksille uniikkeja kortteja, jotka pannaan postiin vielä tämän viikon aikana. Kortteja on noin 500, mutta yli 80-vuotiaita 620. Kukaan ei silti jää ilman korttia, sillä loput 120 korttia on ostettu valmiina. Vanhusten ilahduttaminen postikorteilla on Kokemäen vanhusneuvoston idea. Vanhusneuvosto halusi jollakin tavalla muistaa vanhuksiaan tänäkin vuonna, vaikka tapahtumien ja tanssien järjestäminen ei poikkeusolojen takia ole mahdollista. Siksi vanhusneuvosto pyysi koululaiset apuun, ja kouluissa haaste otettiin innostuneesti vastaan. – Me haluamme, että olisi silta vanhusten ja nuorten välillä, ja että nuoretkin saisivat kosketuspintaa ikäihmisiin, vanhusneuvoston puheenjohtaja Minna Kylä-Setälä kertoo. Vanhustenpäivää on vietetty Suomessa jo vuodesta 1954 lähtien aina lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sitä seuraava viikko on vanhustenviikko. Tänä vuonna vanhustenviikon teemana on Onni on vanheta . Vanhustyön keskusliitto kertoo, että tänä vuonna halutaan löytää ja nostaa esille positiivisia asioita vanhenemisesta. Arjen pieniä ja suuria iloja. – Arjessa on paljon asioita, jotka tekevät ihmiset ikääntyessäkin onnelliseksi kivuista ja säryistä huolimatta. Emme halua lakaista ikäviä asioita maton alle, vaan haluamme kerrankin nostaa esille ikääntymisen hyviä puolia. Haastammekin kaikki miettimään ikääntymistä positiivisuuden kautta, Vanhustyön keskusliitto kehottaa. Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla ikääntyneille ihmisille ja heidän läheisilleen järjestetään sunnuntaina 4. lokakuuta Naantalissa. Juhlaa voi seurata AlfaTV:stä suorana lähetyksenä kello 13.