Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Harri Koivunen juhli Kokemäellä 4000:tta voittoaan - "Mikään ei pidä minua pois täältä"

Kokemäen raviradalla juhlittiin 70-vuotista raviperinnettä, mutta myös 110-vuotiasta suomenhevosta. Erityistä juhlaa ravit olivat konkariohjastaja Harri Koivuselle , jonka ohjaksissa päivän päälähdössä Nopsan Vauhti otti selkeän voiton. Erityiseksi maaliviivan ylityksen teki se, että Koivunen ylitti sen ensimmäisenä nyt 4000:nnen kerran. 1970-luvun lopulta asti hevosia ohjastanut porilainen otti myös ensimmäisen voittonsa samaisella radalla. Mies iloitsi palkitsemistilaisuudessa ja tunnusti rakkautensa Kokemäen ravirataa kohtaan, kun häneltä kysyttiin aikeita tulla juhannusraveihin. –Mikään ei pidä minua pois täältä. Päivän päälähtö eteni melko lailla ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaan, jos toto-kertoimia on katsominen. Teemu Okkolinin ohjastama Tixa piti alusta asti kärkipaikkaa varman tuntuisesti. Hyvistä asemista tipahti Hurja-Ero, joka Jari Nylundin ohjastamana sortui liikoihin laukkoihin. Viimeisessä kaarteessa Nopsan Vauhti kiri kuitenkin rinnalle ja ohi. Koivunen kuvaa, että ohjastettavan menoon oli helppo luottaa. –Eihän näistä koskaan etukäteen tiedä, miten menee. Nyt tunsi, että vahvoilla ollaan. Oli helppo luottaa loppukiriin ja onhan se hieno ajaa, kun on näin nopea suomenhevonen ohjattavana. Kilpailusta odotettiin jopa rataennätystä, mutta siihen Nopsan Vauhdin maili ei riittänyt. Hyvä aika 23,9 kuitenkin.