Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Suomen parasta jokamiesluokkaa – Ristellä mennään viikonloppuna lujaa

–Ykkössija on jaettu jo, mutta katsotaan nyt kuka tulee toiseksi, leukailee Petri Takku Risten jokkisradan tornin alakerrassa, jonne Kokemäen Urheiluautoilijoiden aktiiviväkeä on kokoontunut kahvittelemaan. Puhe on tietenkin tänä viikonloppuna ajettavista jokamiesluokan SM-finaaleista, ja ennakkosuosikin viittaa Takku sovittelee edustamansa Team Kuhmuset -joukkueen harteille. Ihan tosissaan pitkän linjan jokkismies Takku ei kuitenkaan myönnä sanomaansa tarkoittavan, vaikka voitto aina radalle lähtiessä silmissä siintääkin. Viikonlopun kisat tulevat olemaan Risten radan historian kovatasoisimmat. Kaikki viime vuonna SM-mitaleille sijoittuneet joukkueet ovat mukana. –Ristellä ei ole ikinä ajettu niin kovaa kuin nyt tullaan ajamaan, vahvistaa Takun joukkuetoveri Sami Prinkkala . Jokamiesluokan SM-liigafinaaliin ilmoittautui lopulta 33 joukkuetta. Se tarkoittaa hieman vajaata 330 kuljettajaa. Järjestäjäseura KokeUA:n puheenjohtaja Sinikka Aatrakoski kertoo valmisteluissa riittäneen runsaasti kovaa työtä. Nyt ollaan jo hyvällä mallilla. Kisaviikonlopun keskeisin elementti, rata, saatiin juhlakuntoon suunnitelmien mukaan. –Se on nyt viimeisen päälle, ja kestää tehokkaimpienkin autojen alla, Aatrakoski sanoo. Hyvä niin, sillä tehoja viikonlopun yli 200 lähdössä tullaan todellakin näkemään. Niitä lupailevat myös Team Kuhmusten Takku ja Prinkkala. –Parhaat autot on otettu tallista, miehet kertovat. Kun niistä Team Kuhmusten tavoitteista ruvetaan vakavasti puhumaan, Petri Takku toteaa 12 parhaan joukkoon pääsemisen olevan tähtäimessä. Kaikki siitä yli on plussaa, kaikki sen alle miinusta. 12 joukkoon pääseminen tarkoittaa kaksipäiväisiä kilpailuja. Lauantain karsinnoissa 12 parhaan ulkopuolelle jääviä ei enää sunnuntaina radalla nähdä, kun mestaruuksia ryhdytään toden teolla ratkomaan. Mitkä ovat Team Kuhmusten vahvuudet? –Meillä on tasaisen hyvät autot. Ehkä myös kuskit, pohtii Takku. Kokemusta liigafinaalitason kilpailuista voisi olla enemmänkin. Takku on joukkueen konkari, ja Prinkkalankin vyölle on jo ehtinyt kovia kilpailuja kertymään, mutta kokemattomiakin kuskeja joukkueesta löytyy. Se ei toki automaattisesti ole huono asia. –Tärkein ohje kokemattomille kuskeille on, ettei jokaiseen mutkaan tarvitse ehtiä ensimmäisenä. Aivot eivät saa jäädä narikkaan kun kypärä laitetaan päähän. Ruutulipulle asti pitää päästä joka lähdössä, sillä nollatuloksia ei ole varaa ottaa, Takku sanoo. Sekä Takku että Prinkkala odottavat viikonlopun kilpailuja jo innolla. Talkoohommat pitävät myös heidät kiireisinä. –Tavallisesti kisajärjestelyt häiritsisivät itse suoritukseen valmistautumista, mutta tänä vuonna saatiin autot niin hyvissä ajoin kuntoon, ettei se ole haitannut. Ollaan pystytty tekemään hommia, Prinkkala tuumaa. –Perjantaina pitää kuitenkin aloittaa keskittyminen pelkästään kisaan, Takku jatkaa. Kilpailuista he toivovat tasaisia. Katsojia he kannustavat seuraamaan kaikki mahdolliset lähdöt. Tiukoissa liigafinaaleissa jokaisella ansaitulla pisteellä voi olla suuri merkitys. Jännitystä herättää luonnollisesti myös kilpailujen jälkeinen autojen huutokauppa. –Kyllä ostotarjoukset ovat jokamiesluokan suola siinä missä ajotkin, Prinkkala linjaa. Jokamiesluokan SM-liigafinaali Risten radalla Kokemäellä 26.–27.8. Kisat alkavat lauantaina kello 9 ja sunnuntaina kello 10. Juttua korjattu 22.8. kello 12.50: Korjattu päivämäärät. Kokemäen Urheiluautoilijat osallistuvat kotikisoihin kahdella joukkueella. Joukkueet ovat Team Kuhmuset ja Team Koivukari. Team Kuhmuset: Niko Sipilä, Pasi Koskinen, Janne Aatrakoski, Feetu Piirto, Pekka Vallamo, Markus Koskinen, Ville Keljo, Jani Kulmanen, Santeri Pilpola, Sami Prinkkala, Petri Takku ja Tomi Fallila. Team Koivukari: Taina Juhola, Kimmo Juhola, Oskari Juhola, Jarmo Meriläinen, Ville Rekola, Pasi Rekola, Pasi Viitanen, Mikko Suominen ja Markus Suominen.