Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kolumni: Anteeksi – mitä sinä sanoitkaan?

Kolme vuotta sitten hakeudun yhteen Satakunnan terveyskeskuksista. Nuori mieslääkäri kutsui huoneeseensa perinteiseen tapaan. –Millaista vaivaa teillä on ollut? –Olen kärsinyt alakulosta ja rytmihäiriöistä. Elämä ei ole nyt uomissaan, ryhdyin selittämään. –Onko sattunut jotain erikoista? Olihan sitä. Kolme viikkoa aikaisemmin tuli kutsu enon hautajaisiin. Kahden päivän kuluttua kuoli veljeni. Samana iltana sain aivoverenvuodon ja jouduin pillit päällä sairaalaan Poriin. – Oliko vielä jotain? lääkäri jatkoi ajatuksissaan Äkkiä kyselijä havahtui. Hän halusi kuulla uudelleen, mitä potilas oli sanonut. Valkotakkinen kirjasi tarkasti kaiken sanomani, minkä jälkeen ryhdyimme purkamaan tilannetta. Tapahtuma tuskin on ainutkertainen, vaikka ikäviä asioita oli kasaantunut enemmän kuin tarpeeksi. Sivujuonteena nousi esiin kuuleminen ja sen ymmärtäminen. Asiat tulevat ja menevät jättämättä jälkeään meihin. Elämme keskellä tietotulvaa. Koko ajan korvamme suodattavat ”uutispuuroa”, josta valtaosa valuu taivaan tuuliin tai hukkuu bittipilviin. Ympärillämme pyörii viestinnän ammattilaisia ja ties mitä trollaajia, jotka yrittävät luikerrella tajuntaamme. Pitää osata valita olennainen. Ikään kuin pyyhkisimme ”kermahötön” leivoksen päältä. Vaikeinta on saada otetta poliitikoista. Heidän puheensa jatkuu, vaikka ajatus katkeaa. Kirjoitukset ovat helpompia eikä niistä ole niin väliä, koska ne ovat avustajien laatimia jaarituksia. Satakunnassa tunnettiin menneinä vuosina lakimies, joka puolustusasianajajana esiintyessään kehitti kuolemattoman ilmaisun: ”Päämieheni on tähän asiaan täysin viaton, tuskin sitäkään…” Laittamattomasti sanottu. Sama ei päde siihen kiusanhenkiseen takavuosien työkaveriin, joka kävi huulipunalla piirtelemässä työhuoneeni peiliin sanat: ”Lihakset tulevat ja menevät, läski on ikuista!”