Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Koskien kehittäminen jatkuu vastoinkäymisistä huolimatta

Hiiltyneen ulkohuussin jäänteet seisovat Arantilankosken partaalle rakennetun laavun vieressä Nakkilassa. Kokemäenjoen rantaan rakennettu käymälä ei ehtinyt palvella kalastajia ja muita Arantilankoskella liikkuvia ihmisiä kuin joitakin kuukausia. –Laavu ja huussi rakennettiin viime keväänä. Pelkälle huussille tuli hintaa kaikkiaan lähemmäs 3 000 euroa, sanoo Kimmo Puosi kalastusalueen isännöitsijänä toimivasta Lohijoki Oy:stä. Loppunsa uudenkarhea käymälä koki sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 8.–9. lokakuuta. Puosin mukaan palon huomannut ohikulkija hälytti palokunnan apuun varhain sunnuntaiaamuna. Nakkilan kosket ry pyysi Facebook-sivuillaan paloon liittyviä vinkkejä, joita myös saatiin. –Palon sytyttäjäkin on ilmeisesti jo tiedossa, ja poliisi selvittelee asiaa. Nakkilassa ei vastoinkäymisestä lannistuttu, vaan koskien puitteiden kehittäminen jatkuu. Uusin laavu valmistui Puosin mukaan Harjavallan voimalaitoksen alapuolelle viime viikolla. –Arantilankoskelle tehdään uusi käymälä ensi keväänä. Kuluvan vuoden kevättalvella alkaneen kolmevuotisen hankkeen aikana koskien puitteita parannetaan kaikkiaan noin 100 000 euroa. Laavuja rakennetaan vielä Pämpinkoskelle ja Tyni-Kortteen virtapaikalle joen pohjoispuolelle. Lisäksi hankkeessa on määrä rakentaa vielä Arantilankosken tuntumaan uusi parkkialue ja Tyni-Kortteen pohjoistörmälle rantaan johtavat rappuset. Myös veneenlaskupaikkoja kehitetään. Penttalan sorapohjaiselle veneenlaskupaikalle valetaan betoniliuska, ja Tynille tehdään kokonaan uusi veneenlaskupaikka.