Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Koripalloa ja demokratiaa

Nakkilassa nuoret osallistuvat aktiivisesti kunnan kehittämiseen. Eikä se ole mikään ihme. On ollut varsin ilahduttavaa seurata, kuinka kunnassa kuunnellaan nuoria. Heidät on otettu mukaan aktiivisina kuntalaisina, toimijoina. Koulujen oppilaskuntien hallitusten ensimmäinen yhteiskoulu toimi esimerkkinä. Viranhaltijat eivät sortuneet sormi pystyssä kertomaan nuorille, mitä voi tehdä ja mitä ei. Nuoria kuunneltiin aidosti. Oppilaskuntien kautta kuullut nuorten esitykset myös etenivät viralliseen päätöksentekoon nopeasti. Sivistysjohtaja listasi toiveet ja muotoili niistä virkavastuutyönä kokoelman, johon luottamuselimet ottavat kantaa. Kun aikanaan Matomäen koulun pihalle saadaan liikuteltavat koripallokorit, voidaan niitä pitää nuorisovaikuttamisen symbolina. Esitys lähti koulun oppilailta. On turha väittää, että nuoret olisivat passiivisia. Vastuu on päättäjillä. Nuoria kiinnostaa kyllä monenlainen tekeminen, jos se heille sallitaan. Nakkilan esimerkki nuorten huomioimisesta päätöksenteossa on hyvässä linjassa kunnan tulevaisuussuunnitelmien kanssa. Kuntastrategian kipeimmäksi kysymykseksi on havaittu oikeanlaisen ilmapiirin luomisen. Kunnan tulevaisuuden ratkaisee, millainen fiilis kuntalaisilla on omasta kotikunnastaan. Toisin sanoen, tarjoaako Nakkila nuorille hyvän syyn palata opiskelujen jälkeen? Niin upealta kuin Nakkilan esimerkki nuorten kuulemisessa vaikuttaa, se itse asiassa toteuttaa uuden Kuntalain henkeä kirjaimellisesti. Uusi kuntalaki edellyttää osallistamaan eri ryhmiä kunnan päätöksentekoon. Liian monessa kunnassa se jää laissa säädettyjen nuorisovaltuuston, vanhus- ja vammaisneuvostojen perustamiseen. Niiden toiminnan annetaan hiipua ja tyydytään toteamaan, että ei ollut kiinnostusta. Kyllä sitä kiinnostusta löytyy, jos kunta noudattaa lain henkeä kirjaimellisesti. Nuorisovaltuuston perustaminen ei riitä, vaan sille "on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa". Lisäksi Nuorisolaissa kunnat velvoitetaan "luomaan edellytykset nuorisotyölle" ja "tukemaan nuorten kansalaistoimintaa". Monessa kunnassa lakia kannattaisi lukea ajatuksella uudelleen. "Uusi kuntalaki edellyttää osallistamaan eri ryhmiä kunnan päätöksentekoon.